Sähköpotkulaudalla sattuu vakavampia ja kalliimpia henkilövahinkoja kuin polkupyörällä – promilleraja valmistelussa
Tieliikennelaissa sähköpotkulauta rinnastetaan polkupyörään.
Sähköpotkulaudalla sattuu vakavampia ja kalliimpia henkilövahinkoja kuin polkupyörällä. Asia ilmenee Pohjola Vakuutuksen tilastoista.
Siinä missä polkupyöräilijöille sattuvien vahinkojen keskikorvaus on noin 740 euroa, sähköpotkulautaonnettomuuksien keskikorvaus on noin 900 euroa eli yli 20 prosenttia korkeampi. Leikkaushoito puolestaan maksaa keskimäärin yli 3 000 euroa.
– Summat ovat pysäyttäviä, etenkin kun suurin osa onnettomuuksista ja loukkaantumisista olisi vältettävissä. Sen lisäksi, että loukkaantuminen on valitettavaa yksilön kannalta, vahingot kuormittavat myös julkista terveydenhuoltoa ja tulevat kalliiksi yhteiskunnalle, Pohjola Vakuutuksen henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo sanoo tiedotteessa.
Suomessa vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat kattavasti liikennevakuutettuja, joten onnettomuuden sattuessa kannattaa olla ensisijaisesti yhteydessä potkulautaoperaattorin vakuuttajaan.
Hammasvaurioista aivovammaan
Pohjola Vakuutuksen tilastot kertovat, että yleisimpiä sähköpotkulautoihin liittyviä onnettomuuksia ovat kaatumiset. Kättä, polvea ja nilkkaa loukataan tilastojen mukaan usein. Tämän lisäksi päänalueen vammat näkyvät tilastoissa – lähtien hammasvaurioista aina vakaviin aivovammoihin.
– Sähköpotkulauta on oikein käytettynä kätevä kulkuväline, mutta vahinkokehitys näyttää huolestuttavalta. Maailmalla on tehty radikaalejakin päätöksiä ongelman ratkaisemiseksi, esimerkiksi Pariisi ja Melbourne ovat kieltäneet vuokrattavat sähköpotkulaudat kokonaan, Erkamo sanoo.
Kypärää ei vaadita
Suomen tieliikennelaki ei edellytä sähköpotkulautailijalta kypärää.
– Esimerkiksi Kööpenhaminassa käytössä oleva kypäräpakko voisi estää ainakin osan potkulautailijoille aiheutuneista kallon sisäisistä vammoista myös meillä Suomessa, Erkamo sanoo.
Vaaratilanteita ei vähennä, että usein saman potkulaudan kyydissä on useampi matkustaja. Tämä voi vaikuttaa tasapainoon ja laudan jarrujen toimintaan.
– Muun muassa Norjassa sähköpotkulaudoissa on käytetty teknologiaa, joka estää useamman ihmisen matkustamisen samalla potkulaudalla yhtä aikaa. Tällainen ratkaisu olisi ehdottomasti tarpeen myös Suomessa.
Sitä Erkamo pitää hyvänä asiana, että kaupungit ovat yhdessä sähköpotkulautaoperaattorien kanssa rajoittaneet sähköpotkulautojen maksiminopeutta kaupunkialueella ja yöaikaan.
– Myös henkilökohtaisten potkulautojen nopeutta liikenteessä on tärkeää valvoa, sillä suuri tilannenopeus lisää vakavien vahinkojen riskiä.
Alkoholilla osuutensa
Sähköpotkulautaturmiin vaikuttaa osaltaan myös alkoholi. Juovuksissa oleva potkulautailija ei välttämättä ota kaatuessaan käsillä vastaan, vaan saattaa kaatua naamalleen. Tämä puolestaan altistaa esimerkiksi aivovammoille ja hampaiden hajoamisille.
Liikenne- ja viestintäministeriöllä on valmistelussa promilleraja sähköpotkulaudoille. Näillä näkymin rajaksi olisi tulossa 0,5 promillea.
– Promilleraja sähköpotkulautailuun lisäisi liikenneturvallisuutta. Moni ei tiedä, että sähköpotkulautailija voi jo nyt syyllistyä tankojuoppouteen ja olla onnettomuuden sattuessa korvausvelvollinen. Päihtymyksen aiheuttama törkeä huolimattomuus voi myös johtaa vakuutuskorvausten vähentämiseen tai jopa epäämiseen, Erkamo kertoo.
Katso myös: Tämä sähköpotkulautailija sai kovat sakot
Lähde: Pohjola Vakuutus
Uusimmat
-
12:38
HPK purki pelaajasopimuksen – HIFK iski kiinni
-
12:22
Pekka Poudan sääkartta hohkaa lämpöä: "Se voi hämätä"
-
12:18
SM-liigan kokoonpanot: Ilvekselle ja Kärpille kovia menetyksiä
-
12:17
Perustelut Valkeakosken raiskaajan saamasta murhatuomiosta tulivat julki
-
12:12
Hurrikaani Milton rikkoi sääennätyksiä, mutta tuhot näyttävät jäävän pelättyä pienemmiksi
-
12:12
Donald Trumpin tytär Tiffany on raskaana
-
11:59
Maahantuoja korvaa Hau-Hau Kevytrullista oireita saaneiden lemmikkien eläinlääkärikulut
-
11:50
Erling Haaland paljasti salaisuuden: Tieto pysynyt kuukausia piilossa
-
11:44
Mediat: Israelin turvallisuuskabinetilta ei vielä päätöstä vastaiskusta Iraniin – MTV seuraa
-
11:40
Israel tulittanut taas YK-joukkoja: Kaksi haavoittunut
-
11:33
Uskaltaako silakkaa syödä? Kalasta löytyneet myrkyt yllättivät suomalaistutkijat
-
11:24
Turussa suuri tulipalo valtavissa kasvihuoneissa – pelastuslaitos: Näytti hurjalta
-
11:11
Pöllöraati vauhdissa "vauvabonuksesta" – "En usko, että raha on mikään sateentekijä"
-
11:11
Perussuomalaisten Simula: "Aion välihuudella jatkossakin" – näin vastaa Halla-aho
-
11:07
Kaksikko meni Vantaalle selvittämään velkaa: Seurauksena raaka tilanne ja kuolema
-
11:06
Oppositio jätti välikysymyksen palkkatasa-arvosta – "Hallituksen pitää vetää palkkakuoppalaki pois"
-
11:03
Karri Kivi hämmästelee SM-liigan paluumuuttajaseuraa – "Näin nopeasti… erinomaista!"
-
10:45
Julkisuudesta kadonnut Aku Hirviniemi tekee paluun keikkalavoille
-
10:41
Ukraina: Ainakin neljä kuollut Venäjän ohjusiskussa Odessan alueelle
-
10:36
Kommentti: Palloliitto teki karmean virheratkaisun Markku Kanervan suhteen
-
Lataa lisää