Sähköautolla jopa tuhat kilometriä lataamatta – läpimurron taustalla kumouksellinen akkuratkaisu, joka laskee myös hintaa
Gemini-akuissa hyödynnetään ainutlaatuista teknologiaa, joka mahdollistaa jopa tuhannen kilometrin ajon yhdellä latauksella.
Sähköautojen akkuteknologia etenee nyt huimaa vauhtia. Viimeisimmästä läpimurrosta vastaa Michiganissa toimiva piskuinen startup-yritys Our Next Energy (ONE).
Yhtiö kertoo kehittäneensä sähköautojen käyttöön noin tuhannen kilometrin toimintamatkaan yhdellä latauksella yltävän akun. Uuden teknologian ansiosta akun tuotantokustannukset kyetään samalla painamaan puoleen.
Geminiksi ristittyä akkua voi pitää monellakin tavalla vallankumouksellisena. Akun sähkökemialliseen reseptiin ja rakenteeseen on tehty merkittäviä muutoksia.
Startup kertoo ajavansa Geminiä tuotantovaiheeseen vuoden 2026 kieppeillä, toimitusjohtaja Mujeeb Ijazin kertoi uutistoimisto Reutersille.
Kennoilla eri tarkoitukset
Kumoukselliseksi Gemini-akun tekee sen ainutlaatuinen kennoteknologia. Kennot kun jakautuvat kahteen kastiin toimintatarkoituksensa perusteella.
Normaalimatkojen ajoon tarkoitettujen kennojen ohella akun sisuksiin on sijoitettu pitkien etäisyyksien erityiskennoja. Tällaista sovellusta ei akkualalla ole tiettävästi aiemmin nähty.
Kennotyyppien sisältämä kemiallinen cocktail eroaa toisistaan. Akun rakenteeseen tavallisesti käytettävä alkuaine grafiitti jää osasta kennoista kokonaan pois.
Tämä ratkaisu leikkaa merkittävästi akkujen tuotantokustannuksia.
Rajoja rikkovaa
Normaalimatkoille kalibroitujen kennojen rakenne noudattaa vielä suhteellisen perinteistä kaavaa. Kennoja määrittävät litium-rautafosfaatti- sekä grafiittinavat.
Pitkänmatkankennojen suunnittelussa on sitten käytetty luovempaa otetta – tai oikeastaan rikottu rajoja. Sähköä hylkivä anodi-napa kun on jätetty kokonaan pois.
Kennon energiatalous perustuu pääosin litiumin ja mangaanin yhteispeliin.
Ratkaisu tuo selvää säästöä, kun anodin ja sen raaka-aineen grafiitin kustannukset voidaan pyyhkiä tuotantovaiheesta yli. Myös koboltin käytöstä on luovuttu ja kennojen nikkelipitoisuutta leikattu neljänneksellä.
– Olen pitkään yrittänyt luopua nikkelistä ja koboltista kokonaan, Our Next Energyn toimitusjohtaja Ijaz sanoo.
Kustannukset puoleen
Ijazin mainitsemat alkuaineet ovat sähköautoissa käytettävien nykyakkujen vakiokamaa. Haittapuolena on niiden suhteellinen harvinaisuus, mikä tekee niistä myös erittäin kallista raaka-ainetta.
Niinpä säästötkin ovat ilmeisiä. Kun pitkänmatkan kennosta on siivottu anodin ja grafiitin aiheuttama painolasti, arvioidaan niiden kustannusten painuvan sarjatuotantovaiheessa puoleen.
Kilowattitunti sähköä syntyy 50 dollarilla, kun se nykyisin maksaa arviolta 100–110 dollaria.
– Tavoitteenamme on vuoteen 2026 mennessä lanseerata Gemini-akku, jossa ei ole lainkaan kobolttia ja neljännes vähemmän nikkeliä kuin aiemmin, toimitusjohtaja Ijaz kertoi.
ONEn Gemini-akku esiteltiin viime viikolla Michiganissa pidetyssä akkualan suurkatselmuksessa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää