Mainos

Saarisen puukottaja jätettiin tuomitsematta teostaan

Espoon käräjäoikeus on jättänyt tuomitsematta 22-vuotiaan nuorukaisen filosofi Esa Saarisen puukotuksesta.

Oikeus katsoi, ettei mies ollut syyntakeellinen teon tehdessään. Oikeuden mukaan mies syyllistyi syyntakeettomana tehtyyn tapon yritykseen.

Hän puukotti Saarista keskivartaloon Aalto-yliopiston Dipoli-rakennuksen edessä maaliskuun alussa. Saarinen loukkaantui tilanteessa niin, että häntä hoidettiin useita päiviä sairaalassa.

Syyttäjä vaati miehelle kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta murhan yrityksestä. Oikeuden mukaan mies ei mielenterveysongelmiensa takia kyennyt niin vakaaseen harkintaan, että kyse olisi voinut olla murhasta.

Nuorukainen oli suunnitellut tekoaan pitkään. Hän oli muun muassa kirjoittanut vihamielisiä nettitekstejä Saarisesta ja ostanut puukon nimenomaan Saarista uhkaillakseen.

Miehen mukaan hänen ei ollut tarkoitus tappaa Saarista, vaan tilanne karkasi käsistä. Pohjimmiltaan kyse oli nuorukaisen mukaan mediatempauksesta, jolla oli näyttää ärsyyntyminen Saarisen opetuksiin.

Puolustuksen mukaan kyse oli syyntakeettomana tehdystä törkeästä pahoinpitelystä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.