THL: ylilääkäri Hanna Nohynek ja ministeri Annika Saarikko (kesk.) puolustuvat Husin toimitusjohtajan moittimaa rokotusjärjestystä.
Suomen rokotusjärjestys on herättänyt vilkaista keskustelua.
THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan alueellinen rokottaminen ei Suomen tautitilanteessa ole perusteltua.
– Pitäisin kiinni siitä, että noudatetaan kansallista rokotestrategiaa ja pyritään ehkäisemään kuolemia ja vakavia tauteja. Tartuntaryppäät harvoin johtavat vakaviin tauteihin siinä ryhmässä. Nuorilla vakava tauti on hyvin, hyvin harvinainen, Nohynek muistuttaa MTV Uutisten haastattelussa.
– Vielä ei tiedetä, miten rokote estää tartuttamista. Jos tiedettäisiin, että se estää äärimmäisen hyvin, niin olisi varmasti järkevää rokottaa nuoria ihmisiä, Nohynek jatkaa.
Lue myös: Husin toimitusjohtaja Ilta-Sanomille: Suomen rokotusohjelma on epäeettinen – "Kolmas aalto alkaa syksyllä
Ilta-Sanomien haastattelussa Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen totesi rokotusohjelman olevan epäeettinen.
– Riskittömillä alueilla rokotetaan jo seitsemänkymppisiä. Aluepolitiikka jyräsi terveyspolitiikan, Tuominen kertoi IS:lle.
– Osalla alueista koronaa on paljon, osalla alueista vähän. Ja kaikki saavat yhtä paljon rokotteita väestömäärään suhteutettuna. Ja tarkoitushan oli vähentää kuolemia, Tuominen jatkoi.
"Suojan syntyminen kestää"
Nohynek perustelee nykyisessä strategiassa pysymistä muun muassa sillä, että rokotteesta saatavan suojan muodostumisessa kestää suhteellisen pitkä aika.
– Erittäin hyvä suoja saavutetaan noin viiden viikon kuluessa ensimmäisestä annoksesta. Siinäkin mielessä nyt nähtävien ryppäiden alueellinen rokottaminen on käytännössä hyvin hankalaa, koska suojan muodostumiseen menee aikaa, Nohynek sanoo.

