Siikalatvan kunnan ja Mehiläisen terveyskeskuskikkailu nousi huomion kohteeksi eduskunnan kyselytunnilla torstaina. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan hallitus pohtii keinoja, joilla nyt nähdyn kaltainen kikkailu voitaisiin tarvittaessa estää.
Helsingin Sanomat kertoi viime lauantaina, että Siikalatvan kunta aikoo perustaa terveyskeskuksen Ouluun eli kokonaan toisen kunnan alueelle. Siikalatva on ulkoistanut terveyspalvelunsa Mehiläiselle, joka näin ollen pyörittäisi myös Oulussa sijaitsevaa terveyskeskusta.
Myös oululaiset voisivat käyttää voimassa olevan valinnanvapauslainsäädännön mukaan Siikalatvan Ouluun perustamaa julkista terveyskeskusta.
Kansanedustaja Hanna Sarkkisen (vas.) mukaan Siikalatvan kunta on tällaisen järjestelyn myötä ryhtymässä Mehiläisen bulvaaniksi.
– Mehiläinen houkuttelee oululaiset asiakkaiksi, ja laskun maksaa oululainen veronmaksaja. Palkinnoksi Siikalatva saa varmaankin alennusta Mehiläiseltä, Mehiläinen taas varmistaa markkina-asemiaan sote-uudistusta odotellessa. Lyhyen tikun vetää Oulun kaupunki, Sarkkinen sanoi kyselytunnilla.
– Eiköhän tämä toimintatapa laajene myös muualle nyt kun se on keksitty, Sarkkinen jatkoi.
Sarkkisen mukaan Siikalatvan järjestely ja runsaasti julkisuutta saanut Meri-Lapin sote-palvelujen laaja ulkoistaminen ovat seurausta hallituksen sote-sekoilun aiheuttamasta epävarmuudesta.
Aiemmin uutisoitiin, kuinka Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kunnat ovat tekemässä terveysyritys Mehiläisen kanssa 15 vuoden mittaista sopimusta, johon kuuluisi kokonainen keskussairaala.