Saara Aalto yllättyi Emma-ehdokkuuksistaan: "Olen outo, erilainen, mihinkään laatikkoon sopimaton"

Euroviisuissa Suomea edustanut Saara Aalto nappasi itselleen kaksi Emma-ehdokkuutta.

Laulaja Saara Aalto sai kaksi Emma-ehdokkuutta: vuoden naisartisti- ja vuoden musiikkivideo -kategorioissa.

Britannian X Factoriin vuonna 2016 osallistunut laulajatähti saavutti kilpailussa toisen sijan. Tämän jälkeen Aalto on edustanut SuomeaEuroviisuissa, napannut pestin Suomen X Factorin tuomarina ja julkaissut Wild Wild Wonderland -albumin, tehnyt Suomessa konserttisalikiertueen ja viimeisimpänä lähtenyt mukaan Britannian Dancing on Ice -ohjelmaan.

Emma-ehdokkuudet olivat Aallolle suuri kunnia, ja laulajatar julkaisi Instagram-tilillään postauksen, jossa hän iloitsee saamistaan ehdokkuuksista.

– Minä, vuoden naisartistiehdokkaana Emma-gaalassa… ja Monsters vuoden musiikkivideo-ehdokkaana! Niin kiitollinen ja innoissani, mutta täytyy sanoa, että en todellakaan osannut odottaa tätä, Aalto kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Tekstissään Aalto ihmettelee sitä, että vaikka hänet on nähty lukuisissa kilpailuissa, hän on silti ehdolla Emma-palkinnon saajaksi. 

– En ole katu-uskottavalla tavalla cool, urbaani, trendejä seuraava. Olen ollut laulukisoissa ja Euroviisuissa, mutta olen silti tässä. Levytän englanniksi positiivista, elämäniloista musiikkia Suomessa. Olen outo, erilainen, mihinkään laatikkoon sopimaton, julkihomo, hymyilevä, onnellinen, värikäs ja silti olen tässä.

Lähde: Instagram

Lue myös:

    Uusimmat