Saara Aalto mukana brittien Dancing on Ice -suosikkiohjelmassa: "Ihan uskomatonta, että minut pyydettiin mukaan"

Saara Aalto on mukana Britannian Dancing on Ice -kisassa. 

Britannian X Factor -kisassa toiseksi sijoittunut Saara Aalto nähdään jälleen ensi keväänä tv:ssä. Laulaja on innoissaan siitä, että hän pääsee jälleen mukaan valtavaan kansainväliseen tv-ohjelmaan.

– Ihan uskomatonta, että minut pyydettiin mukaan näin isoon brittiläiseen TV-show’hun. Tuotantoyhtiön ihmisillä oli suut auki, kun kerroin, että oikeastaan kaikki suomalaiset osaavat luistella. Monet brittiläiset eivät ole koskaan edes kokeilleet luistelemista, Aalto kertoo.

– Itse olen luistellut lapsena aika paljon, joten luulen, että minulla on pieni etumatka muihin kilpailijoihin ainakin aluksi. Minulle on kerrottu, että kilpailijat ottavat kisan aika tosissaan ja kehittyvät huimasti treenikauden aikana, joten nyt mun on todella annettava kaikkeni! Olisi aivan huippua, jos suomalainen jääprinsessa voisi voittaa tämän kisan! kommentoi Saara tunnelmiaan kilpailun alla.

Luisteluharjoitukset ohjelmaa varten alkavat lokakuussa Englannissa, mutta Saara on saanut erikoisluvan harjoitella Suomessa suomalaisen valmentajan kanssa käynnissä olevan Wild Wild Wonderland -kiertueensa takia.

Kiertueensa Suomen keikat pian aloittavalla Saaralla on jo hyvin selvät suunnitelmat treenien hoitamiseksi.

– Tulee todella hauska, mutta rankka Suomen kiertue; olen aamulla jäähallissa treeneissä ja sieltä suoraan keikalle! Kiertueen jälkeen lennän suoraan Lontooseen, jossa alan treenaamaan luisteluparini kanssa. Treenaamme intensiivisesti vuoden loppuun asti. Olen todella innoissani, että saan olla taas osa ITV-kanavan perhettä, ja pääsen tekemään jotain aivan uutta, Aalto toteaa.

Dancing on Ice on Englannissa kehitetty formaatti, jossa julkisuuden henkilöt opettelevat luistelemaan, esiintyvät yhdessä luisteluparinsa kanssa sekä taistelevat viikoittain tuomariston ja yleisön äänistä ja jatkopaikasta. 

Sarjassa nähdään mukana myös Gemma Collins, Richard Blackwood, James Jordan, Brian McFaddenSaira Khan, Melody Thornton, Jane Danson, Mark Little sekä Ryan Sidebottom.

Lue myös:

    Uusimmat