Mainos

Ruotsinlaivan esiintyjää epäillään matkustajan törkeästä pahoinpitelystä – suomalaismies sairaalahoitoon Maarianhaminaan

Viime perjantaina Helsingistä lähteneellä Silja Serenaden risteilyllä tapahtui epäilty törkeä pahoinpitely, jonka seurauksena suomalaismies joutui sairaalahoitoon. Laivalla olleeseen esiintyjäryhmään kuuluneen henkilön epäillään pahoinpidelleen risteilymatkustajaa.

Lauantain vastaisena yönä sattuneen pahoinpitelyn vahvistaa MTV Uutisille Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.

– Välikohtauksessa on ollut mukana ulkopuolisen vierailevan artistin esiintyjäryhmään kuulunut henkilö. Hän on Tallink Siljan palkkaama, muttei Tallink Siljan työntekijä, Nöjd kertoo.

Nöjdin mukaan välikohtauksessa vapaalla ollut työntekijä oli riitautunut suomalaisseurueen kanssa. Nöjdillä ei ole tietoa, kuka aloitti riidan ja mistä riita on kehkeytynyt.

Riidan seurauksena risteilymatkustajana ollut suomalaismies loukkaantui työntekijän lyönnin seurauksena. Lisäksi toinen suomalaismies sai päähänsä vamman, mutta Nöjd ei osaa sanoa, aiheuttiko työntekijä sen vai tuliko se jotenkin muuten.

– Vierailevan esiintyjäryhmän artisti on toista miestä lyönyt, Nöjd vahvistaa.

– En osaa sanoa, missä kohtaan toinen matkustaja on saanut haavan päähänsä. Onko ollut esimerkiksi käsirysyä ja aggressiivista käytöstä puolin ja toisin.

Toinen mies toimitettiin sairaalaan

Mies, joka joutui työntekijä pahoinpitelemäksi, toimitettiin Nöjdin mukaan sairaalahoitoon seuraavassa satamassa, Maarianhaminassa.

– Kyllä hänet on toimitettu sairaalahoitoon Maarianhaminaan, ja tietysti tarkkailuun, jos hän on saanut aivotärähdyksen. Toisen matkustajan haava saatiin hoidettua laivan sairaanhoitajan toimesta.

Tapahtuneen jälkeen kyseinen työntekijä otetiin arestiin.

– Työntekijä on ollut arestissa, eikä hän ole kohdannut illan aikana enää ketään. Seuraavana päivänä hänet jätettiin Tukholmaan.

Työntekijä ei työskentele enää laivalla

Nöjdin mukaan kyseinen työntekijä ei enää työskentele Tallink Siljan laivalla esiintyjäryhmän mukana.

– Tosi ikävä välikohtaus. Ei missään nimessä hyväksytä tallaista toimintaa meidän palkkaamalta esiintyjältä tai artistilta. Se on täysin sopimatonta, että on syntynyt konfliktitilanne meidän palkkalistoilla olevan henkilön ja matkustajan välille, Nöjd sanoo.

– Asiaa käydään nyt läpi ryhmän ja muiden esiintyjien kanssa.

Nöjdin mukaan Tallink Silja on ollut yhteydessä pahoinpideltyyn suomalaismieheen tapahtuneen jälkeen. 

Tapauksesta on tehty rikosilmoitus maanantaina. Itä-Uudenmaan poliisilaitos tutkii juttua törkeänä pahoinpitelynä. 

– Tutkinta on vasta alkuvaiheessa, joten tässä vaiheessa ei ole enempää kerrottavaa, rikoskomisario Timo Pirinen sanoo MTV Uutisille. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.