Mainos

Ruotsia uhkaa hallituskriisi - budjetti kaatui

Ruotsissa sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen muodostama vähemmistöhallitus ei näytä saavan budjettiesitystään hyväksytyksi valtiopäivillä.  

Opposition ruotsidemokraatit ilmoitti, että se tukee porvaripuolueiden budjettivaihtoehtoa. Siten hallituksen budjetti on kaatumassa.  

Hallituspuolueiden on huomenna mahdollista pyytää budjetin palauttamista valiokuntakäsittelyyn. Siinä tapauksessa budjetista ei äänestetä vaan vääntö sisällöstä jatkuu.  

Ruotsin pääministeri, sosiaalidemokraattien Stefan Löfven ei ole vielä kommentoinut, miten hallitus aikoo edetä asiassa. Hän on kertonut aiemmin, ettei aio viedä eteenpäin kenenkään muun kuin hallituksen budjettiesitystä.   

Myös hallituksen ero tai uusien vaalien määrääminen ovat mahdollisia. Uusia vaaleja on kuitenkin pidetty epätodennäköisinä. Porvaripuolueet eivät ole olleet erityisen innostuneita palaamaan hallitusvaltaan, eikä niillä ole nimettyä pääministerikandidaattia. Myös uusien vaalien lopputulos olisi hyvin epävarma.  

Ruotsidemokraattien puheenjohtajan tehtävää väliaikaisesti hoitava Mattias Karlsson sanoi, että ruotsidemokraatit on valmis tarvittaessa uusiin vaaleihin. Karlsson sanoi, että ruotsidemokraatit voi kaataa myös opposition budjettiesityksen, mikäli maahanmuuttopolitiikkaan ei tehdä muutoksia.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.