MTV Uutiset kertoi viime keväänä espoolaisesta perheenäidistä, joka myy työkseen seksiä. Tarinansa medialle on intoutunut kertomaan myös ruotsalainen "Sandra", josta Sverigesradio on tehnyt kuunnelman. "Sandran" tarinasta kirjoittaa Expressen.
Skaraborgissa asuva Sandra (nimi muutettu) kuvailee elämäänsä kaikin puolin tavalliseksi perheenäidin elämäksi. Mutta kun lapset on viety kouluun, hän lähtee myymään seksiä.
"Minussa on jotakin, jota toinen ihminen haluaa"
Sandran, 40, mies on ainoa, joka tietää puolisonsa työstä. Pari ryhtyi avoimeen suhteeseen alun alkaenkin, se oli tietoinen valinta molemmilta osapuolilta.
– Tunnen, että minussa on jotakin, jota toinen ihminen haluaa Ja tuntuu siltä, että kun kerran toinen on valmis siitä maksamaan, miksi antaisin ilmaiseksi. Olen sen arvoinen, että makaamisesta kanssani maksetaan, Sandra kertoo.
Sandra kokee elävänsä kaksoiselämää
Vaikka Sandran mies hyväksyy vaimonsa työn, Sandra itse kokee elävänsä kaksoiselämää.
– Sitä ei voi oikein kenellekään sanoa, mitä teen, sillä seksityöllä on ruma leima, vaikka se on laillista, hän sanoo.
Laissa on kuitenkin kiemuransa: Ruotsin lain mukaan seksin myyminen on laillista, mutta seksin ostaminen on laitonta.
Sandra kutsuukin työpaikkaansa "rikospaikaksi", johon poliisi voi ryskiä milloin tahansa. Kerran niin kävikin, kun Sandra oli työkeikalla hotellissa.

