Strippari, seuralainen ja seksityöläiset paljastavat, miltä tuntui kertoa perheelle ammatistaan: ”Äiti itki, kun kerroin hänelle”

Vice-sivusto kyseli, miltä tuntuu kertoa seksityöläisen ammatista perheelleen.

Ei liene yllättävää, että useimmat seksityöläiset ja stripparit pitänevät ammattinsa salassa lähimmäisiltään. Vice-sivuston jututtamat henkilöt päättivät kuitenkin kertoa ystävilleen ja perheelleen rehellisesti ammatistaan.

Sarah, seksityöläinen

Sarah kertoo alkaneensa seksityöläiseksi lukuisista syistä, mutta suurin syy oli se, että se voimaannutti häntä.

– Sain kehuja. Tunsin oloni kauniiksi, tunsin oloni vahvaksi, ja tunsin itseni henkilöksi, nainen toteaa.

Hän sanoo vältelleensä perheelleen kertomista, sillä oli kokenut koko lapsuutensa henkistä väkivaltaa.

– Eräänä iltana äitini tuli luokseni kyyneleet silmissään. Ensimmäinen ajatukseni oli, että joku oli kuollut, mutta sitten hän sanoi: "Minun pitää kysyä sinulta jotain vakavaa." Olin aika paniikissa siinä vaiheessa, ja sitten hän kysyi: "Oletko työskennellyt seksityöläisenä?" Katsoin häntä rauhallisesti ja sanoin, että "kyllä olen", ja kysyin, miksi hän oli niin huolissaan.

Sarah kertoo, ettei tiedä, miten äiti sai tietää, mutta tämä totesi, että tyttären ammatti oli hänelle noloa. Sarah sai kuitenkin äitinsä jollain tapaa ymmärtämään ratkaisuaan, sillä tytär sairastui syömishäiriöön 12-vuotiaana. Sarah selitti äidilleen, että ammatti sai hänet tuntemaan olonsa hyväksi. Äiti toivoi silti, että tytär olisi löytänyt onnensa jollain muulla tapaa.

Sarah uskoo muiden perheenjäsentensä järkytyksen kumpuavan sukupolvien välisestä kuilusta.

– Se on se ajatus siitä, että jos nainen ottaa vaatteensa pois ja käyttää vartaloaan muiden hyväksi, se on lutkamaista ja väärin, eikä voimaannuttavaa. En voisi olla enempää eri mieltä.

Nina, strippari

– Minusta on aina helpointa kertoa ystävilleni, mutta harkitsen huolelle, kenelle kerron. Haluan pitää sen jokseenkin salassa. Käytännössä peittelen sitä, jos voin, mutta jos tuo henkilö on minulle läheinen ja haluan jakaa tarinoitani ja elämääni hänen kanssaan, kerron hänelle. Rakastajieni kanssa tuppaan odottamaan kolmansille treffeille.

Nina kertoo, ettei hänellä ole huonoja kokemuksia rakastajille kertomisesta, mutta jotkut hänen tapailemistaan miehistä, ovat loppujen lopuksi tunteneet oman olonsa epävarmaksi Ninan työn vuoksi. Nainen aloitti strippaamisen seurustellessaan, ja lopulta pari erosi asian vuoksi.

– Kerroin äidilleni, koska en kestänyt enää valheita. Meillä on hyvin rehellinen suhde. 

Ninan mukaan äiti ei yllättynyt, sillä tiesi tyttärensä työskennelleen aiemmin baareissa yläosattomissa. He eivät kuitenkaan puhu Ninan työstä keskenään.

Nina käyttää työstään saamansa rahat matkusteluun.

– Minulle maksetaan usein vain siitä, että istuskelen asiakkaiden kanssa ja juttelen heidän kanssaan drinkin äärellä.

Alex, seksityöläinen

Alex kertoo Vice-sivustolle pelänneensä lähipiirille kertomista, koska tiesi heidän tuomisevan. Hän uskoo, että miehille, erityisesti homoseksuaaleille, seksityöläisen huono leima on vielä pahempi kuin naisille.

Alex uskoo enemmistön uskovan ihmisten ajautuvan seksityöläisiksi nopean ja helpon rahan perässä. Hän toteaa kuitenkin, että on iso ero siinä, tekeekö työtä rahasta vai siksi, että oikeasti nauttii siitä.

Valheisiin kyllästyneenä mies lopulta kertoi ammatistaan vanhemmilleen.

– Välitön reaktio ei ollut se, mitä halusin, mutta mitä jokseenkin odotin. Äiti itki, kun kerroin hänelle ja syytti omaa vanhemmuuttaan minun valinnoistani. Hän uskoi seksityön olevan pohjimmiltaan väärin, ja että se oli hänen vikansa. Hän uskoi, ettei kasvattanut minua tekemään oikeita päätöksiä.

Kun Alex sai äitinsä ymmärtämään ammatin hyvät puolet, äiti alkoi nähdä alan uudella tavalla ja ymmärtää poikansa valintaa.

Ingrid, seuralainen

Ingridiä ei pelottanut kertoa seuralaisen ammatistaan äidilleen ja ystävilleen.

– Kun kerroin äidilleni, että vein miehiä ulos treffeille rahasta, oloni oli hieman huojentunut. Hän hyväksyi sen, mutta halusi myös minun olevan tietoinen, että seuralaispalvelua käyttävät ihmiset voivat olla vaarallisia. Hän ei ole väärässä.

Myös Ingridille itselleen on käynyt ammatissaan pelottavia asioita. Kerran hän pelasti seuralaisystävänsä, jonka juoman asiakas oli terästänyt.

Ingridin mielestä seksialalla työskentelevien ei tarvitse häpeillä lähipiirille kertomista.

– Kun kerroin ihmisille, suurin osa heistä oli aika avoimia asian suhteen, mutta saattoi huomata, että joukossa oli myös hienoista tuomitsemista.

Nainen ei kuitenkaan anna muiden mielipiteen vaikuttaa.

– Tiedän itse kunnioittavani itseäni, ja olen varovainen.

Lähde: Vice

***

Lue myös:

    Uusimmat