Ruokavalio saattaa vaikuttaa vaihdevuosien ajankohtaan

Vaihdevuodet vaaran paikka naisen maksalle 5:39

Paljon kalaa ja papuja syövien naisten vaihdevuodet näyttäisivät alkavan jonkin verran keskimääräistä myöhemmin. Pastaa ja riisiä suosivilla vaihdevuodet saattavat puolestaan alkaa varhain.

Yllä olevalla videolla kerrotaan, miksi vaihdevuodet ovat vaaran paikka naisen maksalle.

Tiedot käyvät ilmi Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä julkaistusta brittitutkimuksesta, jossa seurattiin 35 000 iältään 40–65-vuotiasta naista neljän vuoden ajan. Seurannan aikana 900 naisella alkoi menopaussi eli vaihdevuodet.

Kun tutkijat ryhmittelivät naiset heidän ruokavalioidensa perusteella, vaihdevuosien havaittiin alkaneen sitä myöhemmin, mitä enemmän naisen päivittäisessä ruokavaliossa oli rasvaista kalaa sekä papuja ja muita palkokasveja.

Valkoinen riisi ja pastatuotteet sen sijaan liittyivät aikaisempiin vaihdevuosiin. Mitä enemmän nainen niitä söi, sitä selvempi yhteys oli.

Aiemmissa tutkimuksissa on saatu samansuuntaisia tuloksia muun muassa kasviproteiinien ja täysjyväviljan osalta: niitä paljon nauttivien vaihdevuodet alkavat harvemmin varhain eli alle 45-vuotiaana.

Selitys ei välttämättä vain lautasella

Keskimäärin vaihdevuodet alkavat 51 vuoden iässä. Niillä tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin naisen kuukautiset lakkaavat ja munasarjojen toiminta heikkenee ja loppuu. Suurelle osalle naisista tämä aiheuttaa oireita, kuten kuumia aaltoja ja yöllistä hikoilua.

Vaihdevuosien alkamisajankohta voi vaikuttaa muun muassa naisen sydän- ja verisuonitautiriskiin sekä rintasyöpäriskiin.

Brittien tulokset ovat mielenkiintoinen viittaus ruokavalion mahdollisiin vaihdevuosivaikutuksiin, mutta ruokavalion lisäksi monet muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa nyt saatuihin tuloksiin. Aiemmissa tutkimuksissa myös tupakointi, sosiaalinen ja taloudellinen asema sekä perimä on yhdistetty vaihdevuosien ajankohtaan.

Tuloksista onkin vaikea päätellä, miten suurelta osin yhteydet johtuvat vain ruokavaliosta.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat