Rotuoppeja ruotsalaiseen tyyliin

Ensin maalle luotiin hieno historia, sitten ryhdyttiin jalostamaan ihmisiäkin ja kun ihan kaikessa rodullisessa puhdistuksessa ei onnistuttu, luotiin homogeeninen kansankoti, jossa kaikilla ruotsalaisilla olisi hyvä olla.

Ehkäpä tuossa edellämainitussa lauseessa kiteytyy "Kansankodin pimeämpi puoli"-kirjan keskeinen sisältö.

Tapio Tammisen mukaan nationalismin uusi nouseminen Ruotsissa viime vuosikymmeninä ei ole mikään historiallinen poikkeama, vaan pikemminkin johdonmukainen seuraus kansankunnan identiteetin rakentamisesta. Identiteettiä onkin sitten rakennettu niin mahtipontisesti, että nykylukija haukoo välillä henkeään.

Olof Rudbeck piti kirjoituksissaan 1600-luvun lopulla Ruotsin seutuja itsenään Atlantiksena. Ruotsi oli historioitsijan mukaan maailman vanhin valtakunta, sillä se oli perustettu kaksisataa vuotta vedenpaisumuksen jälkeen. Maineikkaat gootit olivat kotoisin Ruotsista, Göta-joen varrelta.

1800-luvun alkupuolella Erik Geijer iskosti runoillaan ruotsalaisiin isänmaallisuutta kertomalla kansankunnan mahtavasta menneisyydestä. Runoilija oli mukana Gööttiläisessä yhdistyksessä, jossa korostettiin maan goottilaista menneisyyttä. Islantilainen Edda-runoelma käännettiin tuolloin ruotsiksi ja kirjalla todisteltiin Skandinavian mahtavaa menneisyyttä.

Gööttiläinen yhdistys määritteli Ruotsia uudella tavalla, kun Suomi oli liitetty Venäjään. Suomen kieli oli kuulemma outo ja suomalaiset eivät olleet täten goottien jälkeläisiä. Sittemmin ruvettiinkin puhumaan jo arjalaisista ja siitä, ketkä heihin kuuluu ja ketkä ei. Kieli oli tässä merkittävä tekijä.

Ruotsalaiset arjalaisia aikojen alusta

Tukholmassa oli tärkeä päivä 7.8.1874. Tuolloin ranskalaisen kreivin Joseph Arthur de Gobineaun jo parikymmentä vuotta aiemmin kirjoittamat teoriat arjalaisesta rodusta tulivat uuteen valoon, kun Ruotsissa pohdittiin ruotsalaisen kansan alkuperää. Esimerkiksi professori Gustav von Düben ei pitänyt uskottavana, että saamelaiset olisivat Ruotsin alkuperäiskansa. Hänen mukaansa arjalaiset olivat asuneet Ruotsissa muinaisajoista lähtien. Saksalainen antropologi Karl Penka jatkoi pohjoismaisen germaanisen kansan hehkutusta.

Loppu onkin niinsanotusti historiaa. Arjalaisten ylemmyys muihin "rotuihin" nähden alkoi olla tieteellinen paradigma ja Ruotsissa tämä alkoi vaikuttaa myös poliittisiin päätöksiin. Maasta tulikin rotubiologian johtava maa ja asiaa tutkittiin muun muassa Rotubiologisessa instituutissa.

Ruotsalaisten tiedemiesten pääkallotutkimuksilla muun muassa Suomessa ryhdittiin selvittämään, ketkä todella ovat arjalaisia ja ketkä eivät. Eugeniikkaa ja rotuhygeniaa pidettiin pätevänä tieteenalana - mutta ei tietenkään vain Ruotsissa vaan monissa muissakin länsimaissa. Myös Suomessa eugeniikalla oli kannattajansa, muun muassa suomalaisen sosiologian isä Edward Westermarck.

Kansankotia luodaan rasistisilla toimilla

Gunnar ja Alva Myrdal toimivat kirjan mukaan siltana sotaa edeltävän ajattelutavan ja hyvinvointivaltioaatteen välillä. Nobelilla sittemmin palkittu Gunnar Myrdal oli hyvinvointivaltion keskeinen teoreetikko. Myrdalien väestöpoliittinen ajatus paremmista ruotsalaisista johti toimenpidesuosituksiin, johon kuuluivat sosiaaliset reformit, yhteisöllinen asuminen sekä eugeniikka. Yhteiskuntaa oli "korjattava" insinööriajattelun mukaisesti. Tähän eugeniikka eli väestön laadun parantaminen oli keskeinen toimi.

Käytännössä siis "huonojen" ihmisten ei annettu lisääntyä. Kysymys siitä, ketkä olivat kansankotiin kelpaamattomia, on tietenkin julmaa rotubiologiaa. Ruotsi oli ennen sotia tässä mielessä hyvin samanlainen kuin natsi-Saksa. Steriloitujen ihmisten määrässä saavutettiin huippu kuitenkin vasta sodan jälkeen vuonna 1949, jolloin 2300 ihmistä steriloitiin. Kaikkiaan vuosina 1935-1975 steriloitiin 63 000 ihmistä. Steriloidut olivat usein työväenluokkaisia naisia mutta myös esimerkiksi "tattareiksi" kutsuttuja ihmisiä, joihin kuului romanien lisäksi erilaisia maankiertäjiä ja muuten epäilyttäviä ihmisiä.

Kansankodin pimeä puoli -kirjassa kerrotaan myös hyvinkin yksityiskohtaisesti myöhäisnatseista, jotka sodan jälkeen uskoivat Ruotsissakin vielä natsiaatteeseen. Nykypäivän "maahanmuuttovastainen" Ruotsidemokraatit-puolue oli 1990-luvulla Valkoisen arjalaisen vastarintaliikkeen poliittinen siipi. Tästä maineestaan puolue on yrittänyt päästä eroon samaan tapaan kuin Suomessa perussuomalaisten yhteydet Suomen Sisuun halutaan pitää marginaalissa.

Kaikilla mailla on aina pimeä puolensa. Ruotsilla se on ollut rotuaatteet, jotka jäivät vahvana elämään vielä toisen maailmansodan jälkeenkin. Ruotsi ei ollut sodassa mukana, joten sillä ei ollut suoria ulkoisia paineita lopettaa rotuoppeihin liittynyttä ihmisten julmaa syrjintää. Ruotsidemokraatit-puolueen nousu on historiasta ymmärtäville ikävä muistutus siitä, että asiaa ei ole vieläkään Ruotsissa käsitelty riittävän perinpohjaisesti.

Pertti Nyberg

Kirjoittaja toimii journalistina MTV Uutisissa