Kansankodin pimeämpi puoli - Tapio Tamminen (Atena 2015)
Ensin maalle luotiin hieno historia, sitten ryhdyttiin jalostamaan ihmisiäkin ja kun ihan kaikessa rodullisessa puhdistuksessa ei onnistuttu, luotiin homogeeninen kansankoti, jossa kaikilla ruotsalaisilla olisi hyvä olla.
Ehkäpä tuossa edellämainitussa lauseessa kiteytyy "Kansankodin pimeämpi puoli"-kirjan keskeinen sisältö.
Tapio Tammisen mukaan nationalismin uusi nouseminen Ruotsissa viime vuosikymmeninä ei ole mikään historiallinen poikkeama, vaan pikemminkin johdonmukainen seuraus kansankunnan identiteetin rakentamisesta. Identiteettiä onkin sitten rakennettu niin mahtipontisesti, että nykylukija haukoo välillä henkeään.
Olof Rudbeck piti kirjoituksissaan 1600-luvun lopulla Ruotsin seutuja itsenään Atlantiksena. Ruotsi oli historioitsijan mukaan maailman vanhin valtakunta, sillä se oli perustettu kaksisataa vuotta vedenpaisumuksen jälkeen. Maineikkaat gootit olivat kotoisin Ruotsista, Göta-joen varrelta.
1800-luvun alkupuolella Erik Geijer iskosti runoillaan ruotsalaisiin isänmaallisuutta kertomalla kansankunnan mahtavasta menneisyydestä. Runoilija oli mukana Gööttiläisessä yhdistyksessä, jossa korostettiin maan goottilaista menneisyyttä. Islantilainen Edda-runoelma käännettiin tuolloin ruotsiksi ja kirjalla todisteltiin Skandinavian mahtavaa menneisyyttä.
Gööttiläinen yhdistys määritteli Ruotsia uudella tavalla, kun Suomi oli liitetty Venäjään. Suomen kieli oli kuulemma outo ja suomalaiset eivät olleet täten goottien jälkeläisiä. Sittemmin ruvettiinkin puhumaan jo arjalaisista ja siitä, ketkä heihin kuuluu ja ketkä ei. Kieli oli tässä merkittävä tekijä.