Kirja-arvio: Suomalaiset rakensivat utopioita maailman ääriin | MTV Uutiset
Kirja-arvio: Suomalaiset rakensivat utopioita maailman ääriin
9:08Katso video: Tällaisia olivat suomalaiset utopiayhteisöt maailmalla.
Julkaistu 27.10.2024 15:20
Pertti Nyberg
pertti.nyberg@mtv.fi
Teuvo Peltoniemi: Paratiiseja rakentamassa – suomalaisten utopiayhteisöjen historiaa (SKS-kirjat 2024)
Pimeyteen ja köyhyyteen kyllästyneillä suomalaisilla on ollut runsaasti hankkeita erilaisten utopiayhteisöjen perustamiseksi kaukaisiin maihin.
Taustalla on voinut olla inho kirkkoa kohtaan tai kirkon vääränlaiset opit. Toisinaan haluttiin päästä takaisin luontoon ja ryhtyä kasvissyöjiksi. Monet utopistit ilahtuivat sosialismista ja kommunismista: piti elää yhteistaloudessa ja palkan piti olla kaikille sama työstä riippumatta.
Paratiiseja rakentamassa -kirjassa kerrotaan kahdestakymmenestä tällaisesta yhteisöstä, joiden kulta-aikaa oli 1900-luvun alkupuoli. Toki yhteisöjä on perustettu myös aiemmin ja myöhemmin.
Tunnetuimmat utopiayhteisöt lienevät Kanadan Malkosaarelle (Malcolm Island) Brittiläisessä Kolumbiassa perustettu Sointula ja Brasilian koilllisosiin perustettu Penedo.
Näiden lisäksi suomalaisia yhteisöjä on perustettu ainakin Kuubaan, Dominikaaniseen tasavaltaan, Argentiinaan, Paraguayhin, useampaan osavaltioon Yhdysvalloissa (Georgia, Kalifornia, Michigan), Amurille Venäjän Kaukoitään, Venäjän Karjalaan, Australiaan, ja onpa yrityksiä ollut jopa Sierra Leoneen Länsi-Afrikkaan.
Hieman uudempi ihanneyhteisö on 1970-luvulla Israeliin perustettu suomalainen kristillinen kibbutsi.
Myös kirjan alussa kuvattu utopiayhteisö oli uskonnollinen. Kälviäläisten Erikssonien uskonlahko eli 1700-luvulla eräänlaisena kirkon hylkimänä maanpakolaisyhteisönä Tanskan, Alankomaiden ja Saksan tienoille ja muutti lopulta Ruotsiin.
Yhteisöissä joitakin tuhansia suomalaisia
Vaikka yhteisöjä on ollut kohtuullisen paljon, kirjan kirjoittaja tiedetoimittaja, tutkija ja utopistiksi itseään kutsuva Teuvo Peltoniemi sanoo, että kirjassa esitellyssä 20 yhteisössä asui yhteensä 3000 henkeä. Kuudessa suurimmassa oli yhteensä 2400 henkeä eli kaiken kaikkiaan kyse on varsin pienistä luvuista.
Jos mukaan otetaan kirjassa esitellyn Kylväjän lisäksi muut Neuvosto-Karjalan suomalaiset utopiayhteisöt, utopisteja olisi ollut vain noin 4000.
Yksin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muutti lähes 400 000 suomalaissiirtolaista, joten alueen suomalaisutopistien määrä oli laskettavissa prosentin murto-osissa.
Tästä huolimatta Peltoniemi sanoo, että muiden maiden vastaaviin utopiayhteisöhankkeisiin verrattuna suomalaisia utopioita oli varsin paljon Suomen väkilukuun verrattuna. Muissa Pohjoismaissa utopiayhteisöjä on ollut vain kymmenkunta.
Valtiot ottivat utopisteja mielellään vastaan
Usein vastaanottava valtio suhtautui myönteisesti utopiayhteisöihin, koska monessa maassa haluttiin eurooppalaisia siirtolaisia. Osassa utopioita vastaanottava maa jopa tuki utopistien laivamatkoja kohteeseen ja maksoi myös silta- ja tiehankkeita.
Selkeimmin "kolonialismiin viittaavaa taustaa" voi nähdä Dominikaanisessa tasavallassa, jossa valtio halusi estää samalla saarella asuvien mustien haitilaisten maahanmuuttoa ja tukea valkoisia eurooppalaisia muuttajia. Valtio jopa tappoi maassa asuvia haitilaisia päästäkseen heistä eroon.
Samanlaisella logiikalla haluttiin valkoisia ihmisiä Venäjän Amurille korealaisten ja kiinalaisten lähistölle. Lähes tyhjä Kiinalta saatu alue haluttiin asuttaa valkoisilla eurooppalaisilla ihmisillä.
Vaikka suomalaiset osallistuivatkin toisten valtioiden kolonialistisiin projekteihin, Peltoniemen mukaan "nykyisenkin mittapuun mukaisia kolonialistisia tai tietoisesti rasismiin liittyviä näkemyksiä tuli esille melko vähän".
Uskonnollisia tai ateistis-sosialistia ideologioita
Yhteisöjen tavoitteet ja ideologiat vaihtelivat. Pääasiassa yhteisöt olivat joko uskonnollisia tai toisaalta uskonnonvastaisia sosialistisia yhteisöjä.
Peltoniemi puhuu kirjassaan myös suomalaisnationalismista sekä yhteisöistä, jotka halusivat "palata luontoon". Tällä tarkoitettiin kasvissyöntiä ja/tai rokotevastaisuutta.
Perusteeltaan monet yhteisöt olivat jopa kommunistisia siten, että monessa yhteisössä maa omistettiin yhdessä, yhteisöissä sovellettiin yhteisasumista, yhteisruokailua ja samapalkkaisuutta. Näin ainakin aluksi.
Myös erimielisyydet sovittiin usein yhteisön sisällä, sillä virkavalta saattoi olla hyvinkin kaukana. Samalla tavalla myös terveydenhuolto saattoi sijaita kaukana, joten yhteisöissä saatettiin turvautua luonnonlääkitykseen.
Suomalaisuus oli tärkeä yhdistävä tekijä
Vaikka utopiayhteisössä oli tarkoitus unohtaa vanhat valtarakenteet ja elää uusien aatteiden mukaisesti, suomalaisia tapoja ja kulttuuria ei kuitenkaan haluttu unohtaa.
Eräät utopistit jopa elättelivät ajatuksia koko Suomen kansan siirtämisestä uuteen paikkaan ja yhteiskuntamuotoon.
Lähes kaikki utopiayhteisöt korostivat paluuta maalle ja monet olivatkin enemmän tai vähemmän maatalouteen perustuvia yhteisöjä.
Ongelmia koitti, kun yhteisöön ei saatu riittävästi maataloudesta ymmärtäviä muuttajia. Maaperä saattoi olla täysin kelvoton maanviljelykseen tai sitten ihmiset eivät yksinkertaisesti tienneet viljelystä ja maataloudesta mitään.
Vahva johtaja päätti suuntaviivoista
Suomalaisyhteisöt olivat varsin demokraattisia, joskin monessa yhteisössä oli karismaattinen johtaja, jonka sanaa kuultiin enemmän kuin toisten.
Tällaisia yhteisöjensä perustajia olivat muun muassa Kanadan Sointulassa ja muutamassa muussakin paikassa vaikuttanut Matti Kurikka, Brasilian Penedon Toivo Uusikallio sekä Drummondissa Yhdysvaltain Michiganissa vaikuttanut Maggie Waltz.
Kaikissa yhteisöissä oli lukuisia ongelmia auvoisan alun jälkeen.
Riitojen taustalla oli Peltoniemen mukaan yleensä se, että kaikki tulijat eivät olleet sitoutuneet yhteisön ideologiaan. Mukaan kun otettiin usein melkeinpä kaikki lähtijät, jotka suostuivat maksamaan lähtömaksun.
Ihmiset riitelivät toimintatavoista, johtamisesta, toimeentulosta ja lopulta lähes kaikesta. Kuppikuntia syntyi laajasti ja moni muutti pettyneenä takaisin kotimaahansa.
Utopiayhteisöt muuttuivat vähitellen normaaleiksi kyliksi. Yhteisöasuminen lopahti ja perheet asuivat keskenään. Paikkoja alettiin kutsua Finntowneiksi tai vastaavaksi suomalaisten asuinpaikoiksi.
Peltoniemen mukaan yhteisöjen elinkaari oli noin 17 vuotta.
Sointula eli vain muutaman vuoden utopiana
Sointulaan Kanadaan perustettiin Kalevan kansan osakeyhtiö vuonna 1901. Puuhamiehenä oli tunnettu utopisti Matti Kurikka.
Sointulaan haalittiin jäseniä asiamiesten välityksellä ja jo perustamista seuraavana vuonna utopiassa oli noin 200 jäsentä ja parhaimmillaan 350.
Tulijoiden piti lupautua yhteistalouteen ja yhteiselantoon, sillä Sointulassa noudatettiin samapalkkaisuutta ja jokainen sai asunnon, vaatetuksen ja ruoan. Tästä huolimatta esiintyi näpistelyä. Pappeja ei saarelle päästetty ja lapset hoidettiin lastenkodissa.
Matti Kurikan naisnäkemykset herättivät ihmetystä
Matti Kurikka piti itseään feminismin esitaistelijana ja hänen mukaansa avioliitto kirkon vaatimaan tapaan oli "raiskaussopimus".
Kurikan lehtikirjoitusten mukaan nainen olisi kyllä oikeutettu asumaan yhdessä parhaan mies-toverinsa kanssa mutta toisaalta naisella pitäisi olla kaksi miestä, joista toinen henkistä ja taloudellista yhteiselämää varten ja toinen siitossonnina. Ongelmiahan tällaisista kirjoituksista tietenkin seurasi.
Sointula oli kroonisessa rahapulassa, ja Kurikka saikin kenkää jo vuonna 1904. Alueen maat jaettiin asukkaiden kesken. Utopia oli sammunut. Nyt yli sata vuotta myöhemmin Sointula toimii turistisaarena.
Brasilian Penedossa Suomi on edelleen esillä
Toinen suomalainen "menestys"-utopia toimi Brasilian Penedossa vuosina 1929–1940. Jälleen luvattiin kaikkea kaunista: tropiikin lämpöä ja onnen täyttymystä, kiistoja ei pitänyt olla ja luokkarajat oli tarkoitus ylittää.
Monet Penedoon tulleet lähtivät pian takaisin Suomeen jo pelkkien kasvisravintovaatimusten takia. Kasvisruoalla oli mahdotonta elää, sillä omista puutarhoista ei saatu vihanneksia, koska maaperä oli niin heikkoa. Vähän ajan kuluttua alueelle ilmaantui kahviloita, joita sai lihaa ja jopa viinaa
Yhteistaloudessa ei kukaan rikastunut ja kirjan mukaan käytännössä työtä tehtiin ruokapalkalla. Koska maanviljelys ei juuri kannattanut, yhteisön talous romahti. Kun maanviljelyä ei osattu, maissia istutettiin toukokuussa ja kylvö tuhoutui. Vähitellen jalansijaa sai yksityisyritteliäisyys ja utopia hyytyi itsestään.
Penedoa "sävyttivät riidat, maanviljelysvirheet ja taloudelliset epäonnistumiset". Sittemmin alueen maat myytiin ja Penedosta tuli vähitellen turistikeskus.
Peltoniemen mukaan nykypäivänä Suomi näkyy hyvin Penedossa. Alueen utopiamenneisyys ja eksoottinen Suomi ovat hyviä turistihoukuttimia. Alueella asui muutama vuosi sitten 166 suomalaistaustaista henkilöä, joista 17 oli Suomessa syntynyt.
Utopioiden katoaminen
Peltoniemi pohtii utopioiden katoamista monesta suunnasta, sillä suuri osa niin suomalaisista kuin muunmaalaisistakin yhteisöistä kuoli nopeasti.
Karjalassa haluttiin rakentaa ihanneyhteiskuntaa, mutta aikanaan koko utopistinen Neuvostoliitto kaatui. Monet uskontoperäiset utopiayhteisöt kuten mennoniitit ja amissit ovat kuitenkin eläneet omaa elämäänsä jo vuosisatoja.
Peltoniemen mukaan suomalaiset utopiat tekivät tehtävänsä arvostellessaan valtaapitäviä ja osoittamalla, että asioita voidaan muuttaa.
Nykypäivän katsannossa voisi ajatella, että hyvinvointiyhteiskuntamme (joidenkin mielestä sen rippeet) on eräänlainen utopiayhteiskunta ainakin jos sitä katsoo ennen sota-aikaa eläneen ihmisen näkövinkkelistä.
Ja kuten Peltoniemi toteaa, yksittäiselle ihmiselle pelkkä muutto Espanjan Aurinkorannikolle voi olla utopian toteutuminen.
