Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tahtoo rauhan Ukrainaan epätoivoisesti. Se näkyy uudessa, 28 kohdan rauhansuunnitelmassa Ukrainaan, jota Venäjä ja Yhdysvallat ovat valmistelleet kysymättä Ukrainan mielipidettä, kirjoittaa MTV Uutisten Yhdysvaltoihin erikoistunut toimittaja Sanna Voltti.
Parin edellisen päivän aikana olemme saaneet lukea tietoja Yhdysvaltojen ja Venäjän keskenään salassa valmistelevasta rauhansopimuksesta Ukrainaan.
– Monimutkaisen ja tappavan sodan, kuten Ukrainan sodan, lopettaminen edellyttää laajaa vakavien ja realististen ideoiden vaihtoa, kirjoitti Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio X:ssä.
Hän vahvisti Yhdysvaltojen kehittävän listaa potentiaalisista ajatuksista kohti rauhaa ja totesi, että kestävä rauha vaatisi myös vaikeita myönnytyksiä molemmilta osapuolilta.
Rubio on oikeassa, mutta tiedot, joita julkisuuteen on valunut Yhdysvaltojen ja Venäjän välisestä rauhansopimuksesta Ukrainaan, vaativat vaikeita myönnytyksiä tasan yhdeltä osapuolelta – Ukrainalta.
Lue myös: Lähde: Ukrainalla ei roolia USA:n ja Venäjän salaisessa rauhansuunnitelmassa
Ehdotuksen mukaan Ukrainan tulisi muun muassa puolittaa armeijansa koko ja antaa pois tehokkaimmat puolustusvälineensä, erityisesti pitkän kantaman aseet, jotka voisivat uhata Venäjän alueita.
Krimin niemimaa sekä muita Venäjän Ukrainalta valtaamia alueita tunnustettaisiin Venäjälle kuuluviksi.
Lisäksi Yhdysvaltojen tulisi lopettaa sotilaallinen apu Ukrainaan, eikä Ukrainassa saisi olla ulkomaisia joukkoja.
Ehdotuksessa on myös kohtia kielen ja kirkon asemista: mediatietojen mukaan suunnitelmasta löytyisi kohta, jossa venäjä tunnustetaan viralliseksi valtion kieleksi Ukrainassa ja/tai Venäjän ortodoksiselle kirkolle annetaan erityisasema.

