Ronnie O'Sullivan taas turnausvoittoon – laukoi huiman arvion omista kyvyistään

Snookersuuruus Ronnie O'Sullivan voitti toisen turnauksen peräjälkeen, kun hän kukisti englantilaisen maanmiehensä Judd Trumpin erin 10–7 World Grand Prix -kisan finaalissa sunnuntaina. 

Viikon takaisen Masters-finaalin tavoin O'Sullivan nousi voittoon isolta takamatkalta. Trump johti ottelua 4–0 ja 6–3, mutta 48-vuotias O'Sullivan voitti tuossa vaiheessa kuusi erää peräjälkeen. 

– Nautin tuosta. Tuntemukseni olivat vähän karuja alkuviikosta, mutta sitten ostin itselleni airfryerin ja smoothiekoneen. Aloin syödä hieman paremmin, O'Sullivan selvitti ITV:lle BBC:n mukaan

– Pelasin parasta snookeriani koskaan välierässä Ding Junhuita vastaan, hän jatkoi viitaten 6–1-voittoon, jossa hän tehtaili neljä yli sadan pisteen lyöntisarjaa sekä lisäksi 79:n ja 90 pisteen sarjat. 

O'Sullivan nettosi voitosta 100 000 puntaa eli vajaat 117 000 euroa. 

– Juddia vastaan pitää taistella, sillä hän on taistelija. Minun mielestäni hän on suosikki tämän kevään MM-kisoihin. Hän on vahva, O'Sullivan heitti arvion, jonka allekirjoittaa todennäköisesti hyvin harva – niin väkevää O'Sullivanin tekeminen on ollut.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Hän on pelannut tämän vuoden puolella yhdeksän kisapeliä ja voittanut ne kaikki. Rankingkisavoittoja O'Sullivanilla on nyt 41 – ennätys, joka oli jo aiemmin hänen nimissään. 

– Minulla on nyt paljon kokemusta, ja olen voittanut paljon turnauksia. Olen oppinut paljon pelistä, ja olen todennäköisesti kokovaltaisempi pelaaja kuin koskaan aiemmin, O'Sullivan päätti. 

O'Sullivan sanoi ennen World Grand Prix -kisaa, että hän aikoo pitää seuraavaksi kahden kuukauden kilpailutauon. Kauden huipennus eli MM-kisat ovat ohjelmassa huhti-toukokuussa.  

Lue myös:

    Uusimmat