Huomenta Suomessa keskusteltiin torstaiaamuna rintasyövästä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta. Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys alkoi tänään.
Syöpäsäätiön asiantuntijalääkäri Riikka Huovinen kertoo, että rintasyöpätapaukset ovat lisääntyneet Suomessa – ikävä kyllä.
– Suurin syy rintasyöpätapausten lisääntymiseen on se, että me elämme vanhemmiksi. Ehtii tulla sairauksia, Huovinen tiivistää.
Kymmenen vuotta sitten määrättiin asetuksella, että rintasyövän seulontamammografioita laajennetaan 50–59-vuotiaista aseittain aina 69-vuotiaisiin asti. Jo tämä oli Huovisen mukaan hyvä uudistus, mutta vieläkin seulontaikää voitaisiin laajentaa.
– Meillä on tutkimustietoa Suomestakin, että seulontamammografia toimisi ihan yhtä hyvin vanhemmissakin ikäryhmissä, ihan 74-vuotiaaksi asti. Olisi hyvä, jos pystyttäisiin laajentamaan mammografiaseulonta vielä vanhempiin ikäryhmiin. Tämä on kuitenkin terveyspoliittinen ratkaisu.
Miksi rintasyöpää ei seulota nuoremmilla?
Syövän riski suurenee iän myötä, ja Kaikki syövästä sivuston mukaan puolen rintasyöpätapauksista todetaan yli 60-vuotiailta naisilta.