Mainos

Rinne pitää Sipilän EU-kirjausta tiukkana

Hallitustunnustelija Juha Sipilän EU-linjaus on hankala myös SDP:lle. SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan puolueen linjana on, että unionia pitää kehittää avoimemmaksi. Toisaalta sääntelyä tai yhteisiä toimintalinjoja pitää hänen mukaansa miettiä.  

Kirjauksen toinen kappale oli Rinteen mukaan "aika tiukka". Siinä linjattiin muun muassa, että yhteisen talouspolitiikan koordinaation syventämisestä pitää luopua. Myös yhteisvastuun rakenteita pitäisi kirjauksen mukaan purkaa pitkällä tähtäimellä.  

Myös kokoomus ja vihreät ovat arvostelleet kirjausta, jota keskusta on muotoillut yhdessä perussuomalaisten kanssa.  

Rinne ei halunnut tänään arvioida puolueiden antamia vastauksia yksityiskohtaisemmin, vaan halusi antaa hallitustunnustelijalle työrauhan.  

Hallitustunnustelija Sipilän tavoin myös Rinne piti yllättävänä, että perussuomalaiset on mukaillut niin pitkälti omaa vaaliohjelmaansa hallitustunnustelijalle antamissaan vastauksissa.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.