Rikospaikkatutkija vakuuttunut Auerin syyttömyydestä

Ulvilan murhataloa ensimmäisenä yönä tutkinut Matti Mäkinen on vakuuttunut Anneli Auerin syyttömyydestä. Mäkistä kuultiin todistajana, kun Jukka S. Lahden murhan oikeudenkäynti jatkui maanantaina Porissa.

- Tein tutkimusta ja suljin vaihtoehtoja pois. Jos en saa käsitystä, että tekijä on sisäpuolelta, niin sitten vahvistuu käsitys, että tekijä on ulkopuolelta.

Mäkinen oli salissa puolustuksen todistajana. Hän oli työvuorossa murhayönä ja hänet hälytettiin paikan päälle. Eläkkeelle jäänyt Mäkinen oli poliisina noin 40 vuotta ja oli kertomansa mukaan mukana noin sadan henkirikoksen tutkinnassa.

- Minua on vaivannut, että poliisi ei ole kuullut minua kuuteen vuoteen, vaikka olin rikospaikan päätutkija. Täälläkin olen ollut puolustuksen todistajana, Mäkinen sanoi.

- Tekninen tutkinta tähtäsi siihen, että ensin tutkittiin ulkotiloja. Seuraavaksi oli tarkoitus saada ruumis pois. Otin kuituteipit ja muut ruumiista ja sitten se vietiin pois. Ruumis tutkittiin tarkemmin ruumiinavauksessa ja olin siinä mukana. Sen jälkeen asunto eristettäisiin ja sen jälkeen asunnossa tutkittaisiin muut olennaiset asiat, Mäkinen kertoi.

Hän oli mukana ruumiinavauksessa, muttei palannut asunnolle enää, vaan asia siirtyi muille tutkijoille. Hän ei osannut kertoa myöhemmistä tutkimuksista talossa.

- Joku kysyi miksi en tutkinut Anneli Auerin jalassa ollutta verta, Mäkinen sanoo. - Vastasin, että Auer vietiin sairaalaan ja jalka meni mukana.

Mäkinen: Näin tapahtumat etenivät

- Teen paikkatutkintaa ja jälkien perusteella muodostan kuvan siitä mitä on tapahtunut. Tämän rikospaikan jälkien mukaan minusta ikkuna on rikottu ulkopuolelta, Lahti on ollut pystyssä. Iskut päälaelle ovat voineet tulla silloin. Lahti on mennyt polville ja sekaisin. Tekijä tulee ikkunasta sisään, Lahti on tointunut. On syntynyt tappelu, pistelty puukolla tuloksetta. Otettu toinen työkalu ja viimeistelty sillä.

Retkikirves, lihanuija tai sodanaikanen pioneerityökalu sopisivat jälkien perusteella rikospaikkatutkija Mäkisen mukaan niin ikkunan rikkomiseen (jäljet karmissa) kuin Jukka S. Lahden surmaaiseen (päävammat).

Syyttäjä on väittänyt, että Auer on rikkonut lasin sisältä lavastaakseen ulkopuolisen tekijän. Rikospaikkatutkija Mäkinen on sitä mieltä, että lasi on varmasti rikottu ulkoa.

- Ulos terassille lentäneet lasinsirut selittyvät sillä, että lasi oli kolminkertainen. Lasit rikkoutuvat ja isompia palasia on rikkoutunut lasien väliin, joita ulkoa tullut tekijä on sitten käsin ottanut ja heittänyt terassille.

Syyttäjä kyseenalaisti kysymyksin

Syyttäjä Valkaman tarkoituksena oli kyseenalaistaa rikospaikkatutkijan päätelmiä. Hän kysyi verijälkien puutteesta ja synnystä sekä Lahden paikasta.

Jos lattialla on runsaasti verta, niin miksi missään ei ole vasemman kengän jälkiä? Valkama ihmetteli.

- Ei ole ainakaan kuvattu. Rikospaikalla kuvattiin vaan vertailukelpoisia jälkiä, jos joskus löytyisi sille esimerkiksi kenkä. Ehkä verta on osunut vain oikeaan kenkään.

Eikö pitäisi olla kaksi jälkeä uhrin vieressä, jos tekijä lyö ne tappavat iskut siitä?

- Uhrin oikea kenkä on ollut ehkä ruumiin päällä. Ehkä vasen kenkä ei ole osunut vereen.

Miksei tekijä sitten ole käyttänyt ovea? Miksi könytty ikkunasta ulos ja sisään?

- Kaikki murhaajat eivät ole fiksuja. Jos ei ole hoksannut. Kokeilin, että ovea ei ole avattu.

Miten on tultu sisään puukko toisessa kädessä ja kirves toisessa? syyttäjä Valkama pohti.

- En tiedä missä ne ovat olleet.

Jos on tappamisen meininki, niin miksi ei heti kirvestä päähän? syyttäjä Valkama kysyi viitaten lukuisiin puukoniskuihin.

- En osaa sanoa. Ehkä on mietitty verijälkiä.

Lue myös:

    Uusimmat