Riitely kannattaakin – riitelevillä pariskunnilla parempi parisuhde?
Tuliko taas sanaharkkaa kumppanin kanssa? Se ei välttämättä ole huono juttu. Psykiatrin mukaan enemmän riitelevät pariskunnat näyttäisivät myös rakastavan toisiaan enemmän.
Yllä olevalla videolla erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen pohtii, mikä on suurin virhe parisuhteissa – vai onko sellaista.
Riitelyä kumppanin kanssa ei yleensä pidetä kovin hyvänä asiana. Psykiatri Gail Saltz kertoo kuitenkin Daily Vibes -sivuston mukaan, että useammin riitelevät pariskunnat rakastavat toisiaan enemmän.
Riitely opettaa...
Riitely on merkki välittämisestä. Jos toinen ei olisi sinulle tärkeä, tuskin jaksaisit marmattaa hänelle esimerkiksi hänen elämäntavoistaan.
Saltzin mukaan riitely voi olla hyvin palkitseva kokemus, kun kaksi ihmistä ilmaisee toisilleen eriävät näkemyksensä, tunteensa ja yksilöllisyytensä. Suhteen alussa eletään usein ikään kuin symbioosissa, mutta myöhemmin tulee tarve tehdä kompromisseja.
Riitely on mainio tilaisuus oppia enemmän kumppanista ja myös itsestään. Saamme selville, mitä toinen haluaa ja meillä on tilaisuus kertoa myös omat toiveemme.
... jos riitelet järkevästi
Jos riitelystä haluaa olevan jotain hyötyä, kannattaa välttää sanomasta asioista, joita katuu saman tien.
Saltz suosittelee oikeasti kuuntelemaan, mitä kumppanilla on sanottavana ja vastaavasti kertomaan hänelle omista ajatuksista rehellisesti.
Joskus kannattaa myös suoraselkäisesti myöntää olevansa väärässä ja lakata väittämästä vastaan ihan vain periaatteen vuoksi. Olisi hyvä myös pysyä riidan aiheessa eikä nostaa esiin vanhoja kaunoja.
Riitelystä on hyötyä, jos pystytte oikeasti keskustelemaan. Liian kiihtyneessä mielentilassa olisi hyvä rauhoittua ensin.
Kärsivällisyys kannattaa
Vaikka toinen olisi kuinka ärsyttävä, kannattaa muistaa, että hän silti on se oma rakkaasi. Älä anna vihan hälventää rakkauden tunnettasi. Näin heittämäsi kommentit eivät saa aikaan pysyvää tuhoa.
Muista, että riitely ei johda mihinkään, jos kumpikaan teistä ei ole halukas oppimaan mitään toiselta. Pysy siis rauhallisena ja ole kärsivällinen. Suhteenne saattaa vahvistua, jos kuuntelet toisen näkemyksiä avoimin mielin.
Lähde: Dailyvibes.co
* * *
Onko lapsille haitaksi kuulla vanhempien riitelevän?
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää