Rian teki erikoisen maailmanennätyksen: Tältä näyttää nakupellen laskuvarjohyppy
Nebraskalainen mies käytti viime keskiviikkonsa yrittäen saada aikaan erikoista maailmanennätystä.
Maailmalla on uusi eniten vuorokauden aikana laskuvarjohyppyjä alasti suorittanut ennätysmies. Yllättäen hankkeen taustalla oli jokin muukin tarkoitus kuin pelkästään nakupellenä taivaalla liihottelu.
Rian Kanouff keräsi tempauksellaan rahaa itsemurhien ehkäisemiseen keskittyneille tahoille.
Monet laskuvarjohyppääjät haluavat juhlistaa sadatta hyppyään taivaiden halki. Rianin mukaan moni tekeekin merkkipaaluhypyn alasti. Hän halusi muistaa monia ystäviään, jotka eivät ole päässeet sadanteen hyppyyn asti.
– Ystäväni, jonka olen menettänyt mielenterveysongelmien takia, on ollut lähellä sadatta hyppyä. Hän oli jo niin lähellä, että oli puhunut siitä useaan otteeseen. Hän ei sinne asti päässyt, mutta olen nyt täällä hyppäämässä hänen ja monien muiden puolesta, Rian kertoo CNN:lle.
Tiukka tahti koko vuorokauden
Tällä hetkellä maailmassa ei ole virallista alastomien laskuvarjohyppyjen vuorokausimaailmanennätystä.
Laskuvarjohyppäys on miehen intohimo, joten miettiessään, miten hän voisi auttaa, tuntui ratkaisu pelkästään luonnolliselta.
Rianilla oli siis jännittävä tehtävä asettaa ensimmäinen raja muille myöhemmin mahdollisesti rikottavaksi.
Mukana tempauksessa oli monia vapaaehtoisia, jotka esimerkiksi lensivät lentokoneita, joista Rian hyppäsi. Maassa oli avustajia, jotka pakkasivat laskuvarjorepun ja tukivat monin eri tavoin Riania koitoksessa. Avustajia täytyi olla syystäkin, sillä tahti oli aika hurja.
– Lentoon nousussa ja sieltä hyppäämisessä Rianilla menee noin viisi minuuttia, lasku on noin kolme minuuttia, eli siinä menee kokonaisuudessaan ehkä reilut seitsemän minuuttia. Hän viettää pari minuuttia maassa palautuen ja hyppää sitten uudestaan koneeseen. Hän on takaisin koneessa seuraavaa hyppyä varten 10 minuutissa edellisestä. Se siis tarkoittaa sitä, että voimme saada kuusi hyppyä mahtumaan yhteen tuntiin, avustajana toiminut Scott Dvorak kertoo.
Rian hyppäsi lopulta 24 tunnin aikana 60 hyppyä. Tulos ei ole vielä virallinen, mutta Guinnessin ennätystenkirja on ilmoittanut Rianille, että mikä tahansa 25 hypyn ylittävä suoritus saisi oman osionsa ennätystenkirjaan.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää