Reijo, 43, ei ole asettanut itselleen päivätavoitetta, kauanko hän aikoo erämaassa olla Alone Suomi -kilpailun puitteissa. Hän haluaa kuitenkin tulla pois sieltä vasta sitten, kun on antanut kaikkensa.
Kahdeksan eri taustoista tulevaa kilpailijaa antautuu Inarin erämaan armoille uudessa Alone Suomi -ohjelmassa. Yhteyttä ulkomaailmaan, perheeseen tai toisiin ihmisiin ei ole. Pisimpään luonnon armoilla selviytynyt voittaa 20 000 euroa.
Yksi erämaahan lähtijöistä on 43-vuotias Reijo, eli Repe, joka työskentelee asiakkuusvastaavana ja asuu Vantaalla.
Hän on elänyt erämaaelämää mielikuvissaan jo pitkään. Lisäksi kilpailijoita valmistellaan noin viikko bootcampilla ennen kuin heidät viedään yksin erämaahan.
– Olen salaa unelmoinut, mitä teen, kun olen siellä. Nyt, kun lähtö on näin lähellä, niin elän tunteiden vuoristoradassa. Välillä olen superinnoissani, että pääsisipä sinne jo ja välillä revin silmät päästäni kyynelissä, kun pelottaa. Odotan koko sydämestäni, että pääsen sinne. Todellisuus iskee siinä kohtaa sitten joko hyvällä tai pahalla, Repe kertoi MTV Uutisille Inarissa päivää ennen erämaahan lähtöä.
– Tänään jännittää huomattavasti vähemmän kuin eilen. Jos eilen illalla olisi kysytty, niin asteikolla 1–10 jännitti ainakin 9,5. Olin vähän allapäin. Nyt nukuin kohtalaisen hyvin, juttelin muiden kanssa ja on fiilis, että tästä tulee hyvä päivä, hän jatkoi.
Repeä pelottaa yksin luonnossa eniten hänen henkinen jaksamisensa.
– Olen mieletön itkupilli, joten kyyneleet alkavat valua jo pelkästä ajatuksesta. Tiedostan, että tulee olemaan raskasta kohdata kaikki erilaiset tunteet.
Kalastus ei ole toistaiseksi tuottanut muuta kuin kokemusta
Loppusyksy tuo mukanaan kylmyyden, sateet, nopeasti lyhenevät päivät ja niukat antimet ravinnoksi.
Repe ei ole koskaan tehnyt yksinvaelluksia tai ollut pidempiä aikoja luonnossa yksin, joten hän on aivan uudenlaisen kokemuksen edessä. Hänen retkensä ovat suuntautuneet lähinnä perheen kanssa luonnonpuistoon.
Hän ei myöskään ole koskaan ollut niin pohjoisessa kuin mitä nyt Inarin maisemissa.
Sieniretkellä hän tosin kävi Marttojen kanssa paria viikkoa ennen erämaahan lähtemistä. Sieniä hän ei kuitenkaan juuri tunnista.
– Kärpässienen tunnistan, ja niitä ei täällä ole. Valkokärpässientä ei myöskään kannata syödä, Repe naureskeli.
Kilpailijat saivat rajallisesti tarvikkeita mukaansa erämaahan.
Kalan mausta Repe ei pidä, joten jää nähtäväksi, mitä hän aikoo erämaassa syödä, sillä kalat ovat ehkä potentiaalisin ravinnonlähde. Hän ei myöskään ole mikään kalamies.
– Tulen imemään tuon reissun aikana niin paljon peukaloa, ettei ole tosikaan. Sen, mitä olen elämässäni joutunut kalastamaan, niin en ole saanut mitään muuta kuin kokemusta. Kyllä minä sen madon koukkuun saan, mutta minulla on vain niin huono tuuri, etten koskaan saa mitään.
Hän odottaa koko reissulta ”kurjuuden maksimointia” ja sitä, että kun hänet viedään erämaahan ja jätetään rantaan, niin hän jättää siihen paikkaan sen ihmisen, joka sinne tuli.
– Ja siitä aloitan tämän matkan. En hajoa tai murene siihen rantaan, mutta jotenkin saisin siinä rauhan siitä, että haluan selviytyä ja tiedän, että pystyn siihen. Olisi todella väärin sanoa, etten pelkää sitä hetkeä. Mutta samalla saan tämän kiven pudotettua, mitä olen yrittänyt kantaa mukanani ja olla vahva, ja aloittaa oman matkani ja olla itselleni rehellinen.
Repen suhtautuminen metsän eläimiin on hyvin positiivinen, vaikka hän ehkä pitääkin pölykoiria mukavimpina, koska ne eivät pure nilkkoihin.
– Odotan innolla, että näen eläimiä. On ainakin jotakin seuraa, koska muuten tulee hyvin, hyvin yksinäistä.
Ilman tuluksia Repe ei erämaahan lähtisi.
– Sen verran kermainen ihminen olen, että ottaisin mieluusti sytkärin, mutta tässä tapauksessa se nyt on tulukset. Jos listassa oli ollut sytkäri, niin olisin ottanut sen. Mutta tuluksilla saan lämpöä ja rakkautta.
Hän myöntää, että hänellä on tietty tavoite siitä, kuinka kauan hän erämaassa selviää. Hän ei ole miettinyt päiviä, mutta haluaa voittaa.
– Mutta tiedostan myös sen, että nyt tässä jakkaralla ei kyllä istu se koko kylän kovin eräjorma. Haluan olla siellä mahdollisimman pitkään ja kestää sen fyysisen ja henkisen kurjuuden. Haluan tulla sieltä pois sitten, kun olen tehnyt ja antanut kaikkeni. Enempää en voi tehdä, ja voin tulla ylpeänä pois, vaikka tulisin sieltä ensimmäisenä.
Repe on miettinyt, onko kisassa edes voittajia ja häviäjiä.
– Meillä on jokaisella jokin syy, miksi olemme täällä. Toivon, että jokainen voittaa tämän matkan aikana itsellensä sen, mitä kukaan ei voi koskaan ottaa pois.
Pisimpään luonnon armoilla selviytynyt voittaa 20 000 euroa.ITV Studios Finland
"Lähden viereisen kiven taakse karaokeen"
Repellä on kaulassaan koru, jossa lukee yhdellä sivulla ”Never alone”, eli ”Ei koskaan yksin”, ja toisella sivulla on hänen lastensa ja vaimonsa nimet. Hän kokee, että voi olla yksin, mutta se on eri asia kuin olla yksinäinen.
– Tylsää minulle ei tule. Vedän ”ykköset” niskaan ja lähden viereisen kiven taakse karaokeen. Keitän lämmintä vettä ja laitan hyppysellisen kuusenoksia sekaan, Repe veisteli nauraen.
Hänen vahvuutensa on ehdottomasti luonteenlujuus, eli jääräpäisyys, kuten hänen mielestään voi rivien välistä lukea. Hän osaa myös riidellä itsensä kanssa.
– Jos olen päättänyt, että laitan majapaikkani kiven viereen, niin laitan sen siihen, vaikka jossain muualla olisi parempi paikka. Vaikka erätaidot ehkä puuttuvat, niin toivon, että korvienvälini kanssa olen vahvoilla. Kun päätän, että teen jotakin, niin olen tosissani, Repe totesi.
