Liisa, 60, lähti erämaahan ilman sen kummempia erätaitoja. Siitä huolimatta hän uskoo pärjäävänsä metsässä sitkeydellä.
Kahdeksan eri taustoista tulevaa kilpailijaa antautuu Inarin erämaan armoille uudessa Alone Suomi -ohjelmassa. Yhteyttä ulkomaailmaan, perheeseen tai toisiin ihmisiin ei ole. Pisimpään luonnon armoilla selviytynyt voittaa 20 000 euroa.
60-vuotias pätkätyöläiseksi itseään kutsuva Liisa haki ohjelmaan, koska ajatteli täytettyään 60 vuotta, että se voisi olla hänen viimeisen neljänneksensä aloitus ja uudestisyntyminen.
– Ehkä löydän jonkin uuden tason, mitä en ole vielä löytänyt. En ole juuri koskaan ollut yksin. Muutin suoraan lapsuudenperheestä mieheni kanssa yhteen ja menin 27-vuotiaana naimisiin. En ole ollut koskaan yksin metsässä. Kotona toki, mutta silloinkin aina puhelimet sun muut, Liisa kertoi Inarissa MTV Uutisille päivää ennen erämaahan lähtöä.
Kilpailijat viettivät ennen koetustaan noin viikon bootcampilla, missä heitä valmisteltiin erämaan oloja varten.
– Innoissani olen nyt siinä mielessä, että pääsen täältä pois, kun en ole niin kauhean sosiaalinen. Täällä on jatkuvasti muita ihmisiä ympärillä ja käy kauhea vilske. Ihan mielelläni olen lähdössä, mutta kun vertaa tuohon muuhun porukkaan, niin hehän ovat ihan hirveän eräkokeneita, Liisa kertoi bootcampilla.
– Ongin ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli kauheaa se siiman solmiminen, enkä osaa sitä vieläkään. Sain kyllä kuusi ahventa ja jouduin tappamaan niitä halolla. Se ei ole kyllä minun juttuni ollenkaan. Mitä pahaa se on minulle tehnyt, hän jatkoi.
Liisa pitää itsensä haastamisesta niin, että ”melkein henki lähtee”. Kun hän oli 55-vuotias, hän ajatteli, ettei ole oikein koskaan juossut ja aloitti silloin juoksemisen juoksumatolla kuntosalilla. Ensimmäisillä kerroilla juoksumatolla hän meinasi lentää seinään.
– Tämän ikäisenä on hirveää alkaa juoksemaan, kun on tuota reumaakin jaloissa ja varpaat käpristyneet. Se tekee juoksemisesta vielä hankalampaa. Huudan juostessa ja olen tulipunainen sen jälkeen, mutta pidän äärikokemuksista, kuten kylmässä vedessä uimisesta ja hullun lailla saunomisesta. Se on sellaista rajatilakokemuksen etsimistä.
"Tuskin saan kalan kalaa"
Varsinaista eräkokemusta Liisalla ei ole. Hän on käynyt vaeltamassa Alpeilla Italiassa ja Madeiralla Portugalissa, mutta ne ovat olleet hotellimatkoja. Kevon maisemat ovat niin ikään tulleet tutuiksi miehen kanssa 10 kilometrin vaelluksilla.
– Teltassa olen ollut, mutta mieshän sen aina pystyttää. Ja kaksin on aina eri asia kuin yksin. Luonnossa toki olen ollut ja varmaan elämäni jokaisena päivänä ulkona. Lisäksi lenkkeilen koiran kanssa, pyöräilen ja olen yhden maratoninkin kävellyt. Luonto on ollut minulle aina enemmän visuaalinen juttu kuin sellainen, että hyötyisin siitä.
Liisaa ei kuitenkaan jännitä, minkä hän uskoo olevan osittain ikänsä ansiota.
– Ja täällä nyt pidetään vähän liiankin hyvää huolta. On hälytyslaitteet ja kaikki selitetään todella tarkkaan. Jos siellä ei pärjää yhtään, niin sitten on kyllä ihan tumpelo.
Hän toivoo pärjäävänsä erämaassa, eikä halua lähteä sieltä ensimmäisenä. Hän toivoisi selviävänsä luonnon keskellä vähintään 20 päivää.
– En usko, että aikani tulee pitkäksi, sillä päässäni on tähän ikään mennessä niin paljon ajatuksia ja muistoja. Lisäksi puun kaatamiseen menee varmaan se neljä tuntia, vaikka se olisikin vain kahdeksan senttiä paksu. Rehkimistä yritän kuitenkin välttää, kun ruoka voi olla tiukassa, kun ei ole kokemusta.
Liisa kokee olevansa varsin sitkeä tapaus, jonka turvin hän yrittää metsän keskellä pärjätä.
– Mitään taitoja minulla ei ole. Nälkä tulee olemaan isoin haaste. Tuskin saan kalan kalaa, ellei jokin aalto minulle sellaista nyt heitä. Mutta kylmä tuskin tulee, kun tämän ikäisillä naisilla tuppaa olemaan vähän kuuma. Minulla on aika usein hiki. Vaikka kuinka kylmissä mökeissä nukkuu, niin heitän peittoa pois, kun on niin hiki, Liisa kertoi.