Mainos

Rengasrumba pahimmillaan Keski-Suomessa

Talvikauden alkaminen on näkynyt tänään liikenteessä ulosajoina. Eteläisintä Suomea lukuun ottamatta ajokeli oli aamulla huono räntäsateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Talven alkaminen on huomattu myös rengasliikkeissä, joissa puhelimet ovat alkaneet soida kuumina. Jyväskylän Vianorissa kiirettä on riittänyt viime viikosta asti.

- Puhelimet ovat soineet kiitettävästi eilisen ja tämän päivän aikana, mutta jo perjantaina oli aika hässäkkä päällä, kuvailee Teppo Kuorremäki.

Vuosien mittaan autoilijat ovat oppineet reagoimaan sääennusteisiin vähän paremmin, mutta edelleen monet siirtävät renkaanvaihtoa vähän liian pitkälle.

- Kyllä se vähän menee viime tinkaan kaikilla, niin itselläkin kuin asiakkailla, tunnustaa Kuorremäkikin.

Vaikka renkaanvaihdon sesonki on muun muassa Jyväskylässä vilkkaimmillaan, löytyy Kuorremäen mukaan paikkakunnalta tällekin päivälle vapaita aikoja.

Ajokeli on ollut tänään huono maan itä- ja pohjoisosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa.

(MTV3)

Katso Ari Kettusen juttu Oulusta

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.