Tämän sähköauton toimintamatka yllätti – koeajossa Renault Zoe

Sähköautojen hinta sekä toimintasäde ovat niitä tekijöitä, jotka kanittavat sähköautoiluun siirtymistä vielä jonkin aikaa. Kannustimia ei ole tarjolla tarpeeksi, jotta useampi autoilija olisi valmis asennoitumaan autoiluun uudella tavalla.

Tykkäsimme

  • Toimitasäteestä
  • Varustelusta

Emme tykänneet

  • Hinnasta
  • Ohjaamon muovisuudesta

Hinta alkaen 33 590
Koeajoauto 35 990 €

Autonvalmistajat esittelevät kilpaa sähköversioitaan, ja jokaisen tavoite on löytää polttomoottorille pärjäävä kokonaisuus. Renaultin pikkuinen Zoe alkaa jo lähennellä onnistumista toimintamatkan ja käytännöllisyyden osalta.

Siirtymistä sähköautoiluun pitää haluta, koska sen eteen joutuu tekemään uhrauksia. Sähköauton hankinta on perinteistä polttomoottoriversiota kalliimpaa, pitkien matkojen tekoon tarvitaan suunnitelmallisuutta ja latauksiin joutuu asennoitumaan parhaimmillaan päivittäin. Sujuvimmin homma onnistuu, jos kotoa löytyy oma latauslaitteisto ja ajomatkat ovat rutiininomaisia. /jos kotona ei ole mahdollisuutta lataamiseen, joutuu virransaannin turvaamaan jokaisella kauppareissulla, työpaikan pysäköintihallissa ja muissa julkisissa latauspaikoissa. Vastapainona sähköauton huoltaminen on yksinkertaisempaa eikä ajaminen aiheuta päästöjä kuin sähköntuoton aiheuttamina. Lisäksi sähköllä ajaminen on edullisempaa lataustavasta riippuen. Muita kuluja Zoen omistajalle koituu noin sadan euron vuotuisella käyttövoimaverolla sekä saman suuruisella vuotoisella ajoneuvoverolla.

Zoessa on vakiovarusteena 22 kW Cameleon-laturi ja Type 2 -latausstandardin mukainen latauspistoke ja latausjohto. Type 2 -standardiliitin sopii yleisimpiin julkisiin latauspisteisiin. Chameleon-laturi osaa mukautua automaattisesti latauslaitteen antavan tehon mukaan yksi- tai kolmivaihelatauksessa 2-22 kilowatin välillä. Hidaslatauksessa auton ollessa kytkettynä tavalliseen kotipistorasiaan maksimivirta on 10 A ja ilmoitettu latausaika 25 tuntia. Lataustapa on käyttökelpoinen, jos auto on pysäköitynä pitkäaikaisesti. Useimmissa lämmitystolpissa lataaminen on mahdollista kaksi tuntia kerrallaan, jona aikana toimitasäde kasvaa noin 20 kilometriä. Kolmivaihevirrassa tavallisilla kotisulakkeilla (3x16 A) latausajaksi ilmoitetaan neljä ja puoli tuntia. 22 kilowatin maksimiteholla kolmella 32 ampeerin sulakekoolla latausaika tyhjästä täyteen lyhenee kahteen tuntiin ja 40 minuuttiin. Toimintamatkan turvaamiseksi akku on hyvä esilämmittää ennen matkaan lähtöä. Esilämmityksen aktivointi onnistuu etänä älypuhelimen sovelluksen välityksellä myös silloin, kun auto ei ole latauksessa. Vamistaja ilmoittaa yhteyspalvelun olevan maksullinen kokeilujakson jälkeen.

Myös rengaskoko vaikuttaa Zoen toimintamatkaan. 15” ja 16” renkailla ilmoitettu toimintamatka on 403 kilometriä, 17” se laskee 367 kilometriin. Ilmoitettu todellinen toimintamatka kesäolosuhteissa on 300 kilometriä ja talviolosuhteissa 200 kilometriä. Ilmoitetut toimintamatkat osoittautuivat paikkaansapitäviksi. Lämpimällä syyssäällä arkisessa seka-ajossa toimintamatkaksi vakiintui viikon testissä enimmillään 286 kilometriä.

Koeajoauto oli varustettu paremmalla Intens-varustelutasolla sekä metallivärillä. Paremmassa varustelussa mukaan tulevat sade- ja valotunnistin, takapysäköintitutka sekä mustavalkoinen peruutuskamera. Lisäksi avainkortti sulkee ovet automaattisesti, kun auton luota poistuu. Perustason Life-varustelun verrattuna vannekoko kasvaa tuumalla 16 tuumaisiksi kevytmetallivanteiksi. Varustelutasojen ulkopuolelta lisärahalla autoon voi valita 17 tuumaiset kevytmetallivanteet, sisätilan sinisen yksilöintisarjan sekä metallivärin, jotka ovat kukin hinnoiteltu 400 euron arvoisiksi.

MIKÄ Täyssähköinen Renault Zoe

KENELLE Kaupunkiautoilijalle, joka haaveilee sähköautoilusta.

AJETTAVUUS Zoe tuntuu ajossa painavammalta autolta kuin perinteinen pikkuauto. Painon tuntu luo ajettavuuteen tasaisuutta ja ohjaukseen miellyttävää tunnokkuutta.

SUORITUSKYKY Zoen 92 hevosvoiman tehoinen sähkömoottori kirittää autoa riittävästi perusajotilalla ajettaessa. Paremmin kaupunkiajoon sopivassa eco-tilassa auton suortuskykyä sekä ilmastoinnin ja lämmityslaitteiston tehoa lasketaan automaattisesti. Käytännössä tehon laskun huomaa kovemmilla nopeuksilla hiipumisena loivissa ylämäissä ja mahdottomuutena ohitteluihin. Ilmastoinnin tehon lasku tekee sisäilmasta nihkeää ja ikkunat alkavat huurtua. Parhaimpaan kompromissiin tehon ja toimintamatkan suhteen päästään ajotiojen vaihtelulla tilanteen mukaan.

TILAT Auton muotoilu ja rakenne ovat peräisin Cliosta, mutta hieman suurempana versiona. Zoe on Clioa sekä pidempi että korkeampi, mikä näkyy kohtuullisina jalkatiloina sekä 38 litraa suurempana tavaratilana. Takaistuimet taittuvat yhdessä osassa ja laajentavat kuljetustilan kynnykselliseksi 1 225 litran kapasiteetiksi. Laajentaminen vaatii selkänojan lukon avaamisen ensi toiselta puolelta, ja sen jälkeen kiertämisen auton toiselle puolelle. Ohjaamon samankaltaisuuksia esiintyy keskikonsolissa, ohjauspyörässä ja kosketusnäytössä. Varustelutaso on kohtuullisen hyvää ja laatuvaikutelmaan vaikuttaa myös sähkömoottorin äänettömyys.

MALLISTO Paremmassa Intens-varustelussa autossa on sade- ja valotunnistin, takapysäköintitutka sekä mustavalkoinen peruutuskamera. Lisäksi avainkortti sulkee ovet automaattisesti, kun auton luota poistuu. Perustason Life-varustelun verrattuna vannekoko kasvaa tuumalla 16 tuumaisiksi kevytmetallivanteiksi. Varustelutasojen ulkopuolelta lisärahalla autoon voi valita 17 tuumaiset kevytmetallivanteet, sisätilan sinisen yksilöintisarjan sekä metallivärin, jotka ovat kukin hinnoiteltu 400 euron arvoisiksi.

Renault Zoe Z.E. 40 Intens
Sähkömoottori
Synkronimoottori
Teho 68 kW (92 hv)
Vääntö 220 Nm / 250-2 5000 r/min
Akkukapasiteetti 41 kWh
Toimintamatka 403 km
Vaihteisto Alennusvaihteisto ja suoravälitys
Vetotapa Etuveto
0-100 km/h 13,2 s
Huippunopeus 135 km/h
EU-keskikulutus 13,3 kWh/100 km
CO2-päästöt 0 g/km
Mitat Pituus 4 084 mm, leveys 1 730 mm, korkeus 1 562 mm, akseliväli 2 588 mm
Omamassa 1 480 kg
Akun paino 305 kg
Perävaunumassa ei sallittu
Tavaratila 338 l - 1 225 l

Kuvat: Mia Pelttari

Teknavin tv-ohjelman 14. tuotantokauden uudet jaksot maanantaisin kello 22.35 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat