Mainos

Rekan ohittanut auto pysähtyi kaiteeseen Heinolassa

Heinolassa Päijät-Hämeessä sattui uhkaava tilanne lauantaina iltapäivällä, kun auto lähti ohittamaan rekkaa Nelostiellä. Kukaan ei loukkaantunut, mutta onnettomuus haittasi liikennettä jonkin aikaa.

Moottoritietä etelään ajaneen henkilöauton kuljettaja lähti ohittamaan ajoneuvoyhdistelmää vasemmalta. Samaan aikaan rekan perävaunu alkoi heittelehtiä ja osui henkilöauton kylkeen. Kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja se pysähtyi omalle kaistalleen keula keskikaidetta vasten. Myös rekka pysyi kaistallaan.

Nelostie oli hetken poikki etelän suuntaan. Lisäksi muutaman tunnin ajan oli käytössä vain yksi kaista.

Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Perjantaina mies kuoli Pirkkalassa, kun hän ohitti rekan Kolmostiellä. Turmassa myös loukkaantui pieni vauva.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.