Suomen naisten hiihtomaajoukkueen valmentaja Reijo Jylhä ennakoi Ruotsin hiihtodynastialle loppua lähivuosina.
Ruotsin naiset napsivat sunnuntaina päättyneistä Milano-Cortinan olympialaisista hurjat kymmenen mitalia, joista viisi kultaisia ja neljä hopeisia.
Sinikeltaisista Frida Karlsson voitti kaksi olympiakultaa sekä Ebba Andersson, Jonna Sundling, Linn Svahn ja Maja Dahlqvist jokainen yhden.
Edellisissä olympialaisissa Pekingissä vuonna 2022 Ruotsi sai hiihdosta yhden kultamitalin ja yhteensä neljä mitalia. Vuonna 2018 PyeongChangista tuliaisiksi oli kaksi kultaa ja kuusi mitalia.
Menestys on siis ollut aiemminkin kohtalaisen tasaista, mutta Reijo Jylhän mukaan nykyinen parhaassa iskussaan oleva ryhmä on myös varsin poikkeuksellinen.
– Sille on aika raadollinen selitys. Siellä on, olisiko kolme ikäluokkaa, joista tulevat ne kaikki hiihtäjät. Ei ennen eikä jälkeen paljon, Jylhä toteaa.
Val di Fiemmen kultamitalisteista Sundling ja Dahlqvist ovat syntyneet 1994, Andersson 1997, Karlsson ja Svahn 1999.
– Kun on hyviä asioita tehty – en osaa nyt nimetä, että kenen toimesta – mutta silti on hyviä ikäluokkia, jotka tekevät tulosta.



