Ravintolan asiakkaat huusivat vaikeavammaiselle pojalle – Turhautunut äiti: ”Aina ei voi tietää, mitä on kiukun taustalla”

”Pistä se kakaras kuriin! ”Iso poika eikä osaa käyttäytyä!” ”Eikö tuo äiti saa lastaan hiljaiseksi?”

Tällaiset kommentit ovat tuttuja espoolaiselle Mari Norhomaalle, jonka 10-vuotias Topias-poika on ulkopuolisten mielestä välillä turhan äänekäs tai kiukuttelee liikaa julkisella paikalla.

Eilen Norhomaan mitta tuli tänään täyteen, kun hän ja Topias joutuivat – jälleen kerran – ulkopuolisten kiukun kohteeksi. Vuosia ilkeitä kommentteja ja vihaisia katseita sietänyt äiti arveli, että nyt on aika avata keskustelu siitä, minkälaista käytöstä ulkopuolisilta ”kasvattajilta” tarvitsee sietää.

– Sinulle, joka koit asiaksesi komentaa lastani tänään ikävään sävyyn Suomenojan Hesburgerissa: Topias on 10-vuotias, vaikeasti kehitysvammainen, puhumaton lapsi, joka ei elämässään ole päässyt helpolla. Hän näyttää normi kymmenvuotiaalta kaverilta, mutta osaa hillitä itseään kuin noin vuoden vanha pikkukaveri, Norhomaa kirjoitti Facebookissa.

– Tänään hän hermostui hetkellisesti Hesburgerin pitkien jonojen vuoksi ja potki pöydänjalkaa, kun olin ohjannut hänet istumaan pöydän ääreen. Saaden viereisestä pöydästä mielestäni kohtuutonta, kohtuuttoman ikävään sävyyn annettua palautetta.

MTV Uutisten haastattelussa Norhomaa kertoo, että viereisen pöydän väki oli käskenyt Topiasta olemaan hiljaa – huutamalla.

– Yleensä puren vain hammasta enkä ala selittää, miksi lapsi käyttäytyy miten käyttäytyy, mutta nyt avauduin, koska minusta huutaminen ei ole jees. Olin sitä paitsi puuttunut Topiaksen käytökseen jo ennemmin. Jos taas olisimme lähteneet ravintolasta pois ilman ruokaa, sittenhän me olisi vasta show pystyyn pistettykin, Norhomaa toteaa.

"Helpointa olisi jäädä kotiin"

Norhomaa kertoo, että Topiaksen kanssa ei ole helppoa liikkua ihmisten ilmoilla. Topiaksella on myös lievästi kehitysvammainen veli, ja hänenkin kanssaan perhe on aikanaan törmännyt ennakkoluuloihin ja huonoon kohteluun.

– Helpointa olisi jäädä kotiin, tuttuihin ja turvallisiin ympyröihin. Mutta siinä, kun muut kymmenenvuotiaat opettelevat kieliä, matikkaa, uusia urheilulajeja, me Topiaksen kanssa opettelemme olemaan ihmisten ilmoilla. Kuten vaikka menemällä kaksin viettämään laatuaikaa HopLoppiin ja sen jälkeen hamppareille.

"Pahoitin mieleni sydänjuuria myöten"

Norhomaa kertoo valmistautuvansa henkisesti katseisiin, kommentteihin ja tuijottamiseen joka kerta Topiaksen kanssa liikenteeseen lähtiessään.

– Joinakin päivinä en välitä niistä. Toisina välitän aivan liikaa. Kuten tänään. Voin sanoa, että pahoitin mieleni sydänjuuriani myöten. Vaikka Topias on kehitysvammainen, me vanhemmat emme silti hyväksy häneltä minkälaista käytöstä tahansa. Ja olen erityisen ylpeä siitä, että esimerkiksi joka ainoan kerran, kun Topias poistuu bussista, hän huikkaa kirkkaalla äänellä "kiitos".

”Kaikki ei ole aina sitä, miltä ulospäin näyttää”

Mari Norhomaa muistuttaa, että kaikki ole aina sitä, miltä ulospäin näyttää – eikä lapseen voi kylttiäkään panna.

– Joskus on ollut mielessä tosin sekin. Kun Topiaksen isoveli oli vielä pieni ja möykkäsi ihan hirveästi ruokakaupassa ruuhka-aikaan, mieheni huomasi tupakka-automaatissa kyltin: ”Epäkunnossa, huolto tilattu”. Hän mietti silloin, pitäisikö laittaa sellainen pojallekin kaulaan, Norhomaa naurahtaa.

Norhomaa pyytää kanssakulkijoilta ymmärrystä ja avarakatseisuutta paitsi Topiakselle myös muille erityislapsille ja -aikuisille.

– Kun seuraavan kerran tekee mieli ojentaa lasta kaupan kassajonossa, tai vaikka hampparipaikassa, ole kiltti ja mieti vielä yhden kerran. Et aina tiedä, mitä on kiukun taustalla. Me jatkamme Topiaksen kanssa harjoituksiamme jatkossakin. Toivottavasti kaikki muutkin "Topiakset" saavat myös tehdä, ilman ylimääräisiä, pahansuopia kommentteja, tai ojennuksia.