Hallituksen sulkutilan vuoksi kaikki Suomen Ihku-ravintolat ovat toistaiseksi suljettuina tästä päivästä alkaen. Ihku-ravintolat ovat karaoke- ja yökerhotyyppisiä baareja.
Yritys kertoo asiasta verkkosivuillaan pitkän saatetekstin kera. Ravintolatoimijan mukaan ravintola-ala on ollut "veitsi kurkulla kohta vuoden". Julkaisussaan yritys toteaa, että koronavirustilanne on ollut epäoikeudenmukainen: osa yrityksistä tahkoaa voittoa, kun taas osa ajautuu konkurssiin.
– Toisille, kuten tälle yritykselle, tappiot ovat hävyttömän suuret ja kasvavat kuusinumeroinen summan joka kuukausi. Valtaosa alan ihmisistä on jo menettänyt pysyvästi työnsä ja konkursseja tulee kevään aikana vielä lisää, kirjoituksessa sanotaan.
"Kyse ei ole välinpitämättömyydestä"
Ravintola esittää kysymyksen, miksi ravintolat ovat olleet auki koronatilanteesta huolimatta. Tämä johtuu yrityksen selviytymisen takaamisesta. Ravintoloitsija ei usko hallituksen tukimuotoihin, jotka eivät ole auttaneet alaa tähänkään asti, kirjoituksessa todetaan.
– Kyse ei ole ahneudesta, itsekkyydestä tai välinpitämättömyydestä. Kyse on yrityksen selviytymisestä ja yrityksestä turvata meille tärkeiden ihmisten toimeentulo. Kyse on viranomaisten määrittämästä hybridistrategiasta, jossa näennäisesti annetaan mahdollisuus harjoittaa liiketoimintaa tehden siitä samalla mahdotonta, koska meille käsittämättömästä syystä sulkumääräystä ei annettu jo viikkoja sitten.

