Ravintola joutui sulkemaan ovensa koronaviruspandemian takia – kanta-asiakkaan upea ele herkisti omistajan: "Se muutti asioita vaikeana päivänä"

Koronavirus iski matkailu- ja ravintola-alaan – konkursseja tulossa 1:54
Videolla kerrotaan, millainen kolaus koronavirus on matkailu- ja ravintola-alalle.

Kanta-asiakas tuki koronaviruksen takia kärsivää ravintolaa 2 500 dollarin tipillä. Aiheesta kertoo muun muassa CNN.

Asiakas jätti 2 500 dollarin juomarahan Yhdysvaltain Ohiossa sijaitsevan Coaches Bar and Grill -baarin työntekijöille sunnuntaina 15. maaliskuuta. Osavaltion kuvernööri oli tuntia aiemmin kertonut ravintoloiden ja baarien toimintaa rajoittavista määräyksistä.

Rajoituksiin kuului muun muassa, että kaikki baarit ja ravintolat suljettaisiin klo 21.00. Sulkemispäätös on voimassa toistaiseksi koronaviruspandemian takia. Noutoruokaa saisi toimittaa edelleen.

Kuva kuitista löytyy ravintolan Twitter-tilillä.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

–  Kun meno menee rankaksi, vahvat pysyvät uskollisina, tviitissä luki.

–  Tämä uskollinen ja upea kanta-asiakas jätti työntekijöille 2 500 dollarin tipin helpottaakseen menetyksiä vaaditun baarien sulkemisen aikana.

Kuitissa mies pyysi, että tippi jaettaisiin vuorossa olevien työntekijöiden kesken. Hän mainitsi heidät nimeltä. Työntekijät itse toivoivat, että tippi jaettaisiin kaikkien ravintolan 13 työntekijän kesken.

Kyseessä keski-ikäinen mies

Ravintolan omistaja Benny Leonard kommentoi tapahtunutta NBC News -sivustolle maanantaina. Ravintolaa 25 vuotta pyörittänyt Benny kertoo, että lahjoittaja oli keski-ikäinen mies, joka on käynyt ravintolan tietovisoissa keskiviikkoihin. Kyseinen asiakas toivoo voivansa pysytellä anonyyminä.

– Yritimme osoittaa kiitollisuuttamme jotenkin.

Bennyn mukaan asiakkaan ystävällisyys sai monet työntekijöistä liikuttumaan kyyneliin. 

– Se muutti asioita vaikeana päivänä, hän kertoo

Lue myös:

    Uusimmat