Sami Pajari teki tammikuussa ajetun Monte Carlo -rallin jälkeen täyskäännöksen ja on noussut taistelemaan tosissaan rallin maailmanmestaruudesta. Vaikeuksien sävyttämän avauskisan jälkeisellä ajanjaksolla Pajari on ollut sarjan paras kuljettaja, mutta yksi selkeä kehityskohdekin löytyy loppukaudeksi.
Pajari oli kauden ensimmäisen osakilpailun jälkeen murtunut mies. Jopa Monteksi poikkeuksellisen vaikeissa oloissa ajettu kisa jäi kahdesti kesken, eikä vauhti ollut siellä päinkään.
Mutta sitten tapahtui jotain.
Kymmenessä seuraavassa kisassa Pajari on kerännyt koko sarjasta eniten pisteitä, ja hän on noussut kuin varkain Elfyn Evansin lähimmäksi uhkaajaksi MM-taistelussa. Eroa Toyota-kuljettajien välillä on vain 20 pistettä Evansin hyväksi, kun ajamatta on kaksi tai kolme kisaa marraskuisen Saudi-Arabian rallin kohtalosta riippuen.
Myös voittoja (3) ja palkintokorokesijoituksia (8) Pajarilla on tältä kaudelta enemmän kuin kenelläkään muulla.
Miksi Evans on sitten suomalaisen edellä?
Walesilainen saavutti Monte Carlossa 26 pistettä enemmän kuin nollille jäänyt Pajari, eli ero on selitettävissä jo pelkästään sillä. Toisaalta MM-sarjan kärkikaksikon tulosten taakse kätkeytyy kaksi keskenään hyvin erilaista tapaa ajaa rallia.
Pajari on kerännnyt valtaosan (87 %) pisteistään yleiskilpailun sijoituksilla. Sunnuntaipäiviltä koossa on vain 26 pistettä, joka on vasta sarjan seitsemänneksi paras lukema. Evansin kohdalla jakauma yleiskilpailupisteiden ja sunnuntaipisteiden välillä on huomattavasti tasaisempi (67–33).
Pelkästään Monten jälkeen Pajari on koonnut yleiskilpailusijoituksillaan 43 pistettä enemmän kuin kukaan muu. Evansilla on kuitenkin samalta ajanjaksolta 37 sunnuntaipistettä Pajaria enemmän.
Pajarin kohdalla näin vahvasti yleiskilpailun suuntaan kallellaan olevaa jakaumaa selittää se, että hän on kerännyt tällä kaudella vasta ensimmäisiä palkintokorokesijoituksiaan ja voittojaan eikä ole halunnut riskeerata niitä MM-lisäpisteiden toivossa.
