Rattijuoppo törmäsi pyöräilemässä olleeseen palomieheen traagisin seurauksin.
Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut Tero Tapio Väisäsen, 51, kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Väisänen sai tuomion törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Väisänen menetti autonsa hallinnan suoralla tieosuudella ja törmäsi pyöräilemässä olleeseen palomieheen. Turma tapahtui Kangasniemellä Etelä-Savossa 1. lokakuuta 2024. Autoa ajanut mies oli humalassa, sillä turman jälkeen hän puhalsi poliisi alkometriin 1,04 promillea. Alkoholin lisäksi mies oli käyttänyt kannabista.

Törmäyksen voimasta pyöräilijä iskeytyi auton mukana kallioon, raahautui sen mukana useita kymmeniä metrejä ja lensi lopulta ojaan kalliolohkareiden päälle. Pyöräilijä sai vakavat vammat, ja hän kuoli onnettomuuspaikalle.
Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siihen on mahdollista hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen.
Onnettomuudessa kuoli vuoden palomieheksi vuonna 2020 valittu Mikko Saastamoinen. Pelastustehtävien lisäksi hän koulutti kollegoitaan niin kotimaasssa kuin ulkomaillakin.
Saastamoisen kuolema järkytti viime vuoden syksyllä laajasti pelastusalan kollegoita. Yle kertoi turman jälkeen järjestetystä pelastustyöntekijöiden hiljaisesta mielenilmauksesta, jolla haluttiin kunnioittaa Saastamoisen muistoa ja kiinnittää huomiota päihtyneenä ajamisen riskeihin.

