Mainos

Rantarakentamista ei estetä

Ympäristöhallinto kiistää estävänsä rantarakentamista. Ympäristöministeri Jouni Backman ja asuntoasioista vastaava ministeri Suvi-Anne Siimes ovat puolustautuneet syytöksiltä, joiden mukaan ympäristöministeriö ja ympäristöhallinto pyrkisivät estämään rantarakentamista tai vapaa-ajan asuntojen muuttamista ympärivuotisiksi asunnoiksi.

Siimes viittasi muun muassa uudehkoon maankäyttö- ja rakennuslakiin, jossa ympäristöhallinto määritellään lähinnä kuntia kaavoituksessa neuvovaksi tahoksi. Hänen mukaansa ongelma on se, että kaavoittamisen sijaan yli puolet uusista rantarakennuksista rakennetaan poikkeusluvalla.

Ministeriön mukaan loma-asuntojen lisärakentaminen sekä jo olemassa olevien asuntojen muuttaminen ympärivuotiseen käyttöön juuri parantavat monien kuntien elinkelpoisuutta.

Ministeriö kuitenkin toivoo, että pelisäännöt olisivat kaikille selvät. - Olisi toivottavaa, että loma-asuminen tai pysyvä asuminen rannoilla ohjautuisi nimenomaan näille kaavoitetuille alueille. Emme kuitenkaan toivo asutuksen ohjautuvan siten, että pyrittäisiin muuttamaan yksittäisiä, muusta asutuksesta irrallaan olevia loma-asuntoja pysyvään käyttöön, koska se ei ole tarkoituksenmukaista kenenkään kannalta, sanoo ympäristöministeri Jouni Backman.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.