Mainos

Rakennusluvat lisääntyneet

Rakennuslupia myönnettiin syyskuussa kaikkiaan runsaan 3 miljoonan kuutiometrin edestä eli 2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakennuslupia myönnettiin 9 prosenttia edellisvuotista enemmän. Varastorakennusten lupakuutiot kaksinkertaistuivat viime vuoden syyskuusta. Sen sijaan teollisuusrakennuksille samoin kuin liike-ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli neljänneksen pienempi kuin syyskuussa vuosi sitten. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

Tammi-syyskuussa koko uudisrakentamiseen myönnettiin lupia yli 32 miljoonalle kuutiometrille, mikä oli 9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Kaikkien muiden rakennustyyppien paitsi liike- ja toimistorakennusten sekä maatalousrakennusten kuutiomäärä kasvoi tammi-syyskuussa edellisvuotisesta.

Syyskuun loppuun mennessä myönnettiin lupia kaikkiaan 26 500 uuden asunnon rakentamiseen eli 3 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-syyskuussa. Omakotitaloasunnoille myönnetyt luvat kasvoivat 10 prosenttia vuotta aiemmasta. Niiden määrä kasvoi koko maassa lukuunottamatta Pohjois-Karjalaa.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.