Taavi Vartiaisen, 31, pelaajaura jääkiekon SM-liigassa eteni nousujohteisesti, kunnes kohdalle tullut kaksisuuntainen mielialahäiriö ja elämänhallinnan karkaaminen pakottivat hautaamaan oman urheilemisen ympärille rakennetut unelmat lopullisesti vuonna 2022. Kolme vuotta lopettamisen jälkeen Vartiainen kertoo MTV Urheilun haastattelussa saaneensa elämäänsä kirkkaampia näkymiä ja tulevaisuuteen toivon.
Lahdessa varttunut Vartiainen ammensi jo varhaisimmat kiekko-oppinsa Pelicansista ja edusti seuraa Liigassa vuosina 2014-2019 ennen siirtymistään Tampereen Ilvekseen. Uran päätepisteessä liigataipaleen mitaksi oli muodostunut seitsemän kautta, 271 ottelua ja 53 tehopistettä.
Jääkiekkoilija-Vartiaisen tehtävä kentällä oli rajattu ja roolipelaajalta edellytettiin sen virheetöntä toteuttamista.
– Pelaajaprofiilini oli sellainen, että olin helvetin hyvä tietyissä asioissa ja toisissa en. Opettelin siihen, että olen luotettava pelaaja. Alkuun se tarkoitti sitä, että jos menetin kiekon siniviivalla, istun erän viltissä. Silloin siihen oppii aika nopeasti, että niin ei tapahdu, Vartiainen muistelee.
Vartiainen lukee jälkikäteen itsensä vahvaksi pelaajaksi Liigassa – omalla pelityylillään. Suhde jääkiekkoilullisiin vajavaisuuksiin on muotoutunut uran jälkeen mutkattomaksi.
– Minulla on fysiikkatestien tulokset vieläkin mailissa. Näen halutessani niistä yhä suoraan, miksi en ole tehnyt tuossa ja tuossa sitä ja tätä. En voi syyllistää niistä asioista ketään muuta.
Seinä
Ennenaikainen eläköityminen oli Vartiaiselle pysäyttävä isku, josta hän oli alkuun tehdä vääriä johtopäätöksiä.
– Vaikka sairaudet mursivat urani, osaltaan tuntui siltä, että kyseessä on oma vika. Mietittäviä asioita oli todella paljon. Sisäistää se, miten paljon lajille oli uhrannut ja yhtäkkiä edessä on seinä: tämä oli tässä.
Uran loppuvaiheessa sairastelun ohella myös Vartiaisen elämänhallinta karkasi. Yhdistelmällä oli vakaviakin seurauksia. Vartiainen tuomittiin maaliskuussa 2021 Pirkanmaan käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Bipolaarisena mielialahäiriönäkin tunnettu sairaus toi mukanaan myös määrittelemättömän ahdistuneisuus- ja unihäiriön. Diagnooseista on kulunut nyt viisi vuotta. Elämä sairauksien kanssa on ollut kuluttava koulu, joka kuitenkin edistyy jatkuvasti paremmin ja paremmin.
– Hirveän paljon olen saanut apua ja sellaista tarjoavia palveluita. Olen samaan aikaan kasvanut sille tasolle, että pystyn pitämään itsestäni huolta ja ottamaan uusia askeleita sekä vastuuta, Vartiainen päivittää.
Elämä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa on pitänyt sisällään rajuja jaksoja, joiden myötä Vartiainen on viettänyt aikaa myös sairaalassa. Sairautta on hoidettu myös ECT-hoidoilla eli sähköhoidoilla.
– Ei se suljettu osasto ole niin paha paikka kuin sitä alkuun luuli, vaikka en siellä nyt ole pitkään aikaan käynytkään, Vartiainen kertoo hymyillen.
– Vaikka ei olisi näin kovaa diagnoosiakaan, se on kuitenkin monelle sellainen paikka, jossa saa lähtölaukauksen saattaa elämä kuntoon.
Kokemukset eivät ole auttaneet vain Vartiaista itseään. Hän kertoo konsultoineensa muitakin avun tarpeessa olevia, miten mielenterveyspalveluiden piiriin voi oikeasti päästä.
– Se ei ole Suomessa niin helppoa, vaikka olemme hyvinvointivaltio. Palvelut ovat ruuhkautuneet ja porukkaa on rajallisesti samalla kun kaikesta leikataan. Arvostan nyt sitä henkilökuntaa aivan toisella tavalla.
– Jos ihmisellä ei ole tukiverkkoja, se järjestelmä voi olla hyvin hankala. Mutta se ei ole niiden tekijöiden vika.
Erityissairaanhoito on yhä osa Vartiaisen elämää, joskin enää vähäisissä määrin.
– Sairaudet vaikuttavat yhä, mutta ne eivät paina itseäni enää siten, että ne olisivat häpeä. Kun jollakin on bipolääri-diagnoosi, ihmisten yleistieto on yleensä siitä aika vähäinen. Koska kaksisuuntainen luetaan mielisairaudeksi, se saatetaan yleistäen liittää hulluuteen ja kaikkeen sellaiseen.
Vartiainen puhuu diagnooseistaan sairauden rinnalla myös ominaisuuksina.
– Aivot ovat siinä ikään kuin herkemmin virittyneet. Termostaatti on tavallaan vähän erilainen. Aivojen välittäjäaineet dopamiini, serotoniini ja noradrenaliini toimivat nykään eri tavalla. Olen erittäin impulsiivinen ihminen, jolla on todella vahva tunne-elämä ja ajattelu. Minun on pitänyt harjoitella sitä, etten aina reagoi tunne edellä jokaiseen asiaan. Onneksi kehitystä ja kasvua on tapahtunut.
Sairauden kokonaisvaltaiset vaikutukset valkenivat vasta ajan myötä. Osa ammatillisista ovista pysyy jatkossakin suljettuna.
– Elämää on pitänyt oppia hienosäätämään monella osa-alueella. Pitää reagoida siihen, vaikuttavatko vuodenajat, ihmiset, ympäristö, työelämä, koulut ja kaikki mahdollinen. Tulee eteen sitten depressiivinen tai maaninen vaihe, siihen on osattava siinä hetkessä reagoida oikein. Samalla tarvitaan puolestaan armollisuutta: jos sellainen tulee, sitten sellainen tulee ja minulla on apukeinot siihen. Jos tulee tilanne, etten yksinkertaisesti pysty, avun pyytäminen ei ole minulle enää mikään häpeä. Ei täällä tarvitse kenenkään yksin hammasta purra.
Jääkiekkoa etäisyyden päästä
Jos urheilusta takoo lapsuus- ja nuoruusvaiheen kautta itselleen ammatin, elämä kiertyy käytännössä yhden asian ympärille. Joukkuelajien vahvan yhteisöllisyyden johdosta pudotusta arkeen saattaa kertyä niissä muita enemmän. Näin etenkin, jos pelit ovat päättyneet Vartiaisen tavoin ennen aikojaan.
– Olin yksi monista, joka ei ajatellut, että elämässä olisi juuri mitään muuta kuin jääkiekko. Kaikki haaveet ja tavoitteet liittyvät siihen, minkä lisäksi puolisot ja perheet usein uhraavat omat elämänsä ja uransa kiekkoilijan eteen.
– Pakko kiittää äitiä, joka on painottanut opiskelun tärkeyttä. Minulla on toisen asteen paperit ja olen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa. Mutta uran päättymisen jälkeen uuden suunnan etsimisessä voi mennä aikaa. Niin minullakin kävi. Samalla päässäni oli paljon asioita, joita en ollut omasta elämästäni enkä urastani käsitellyt. Mulla oli paljon vihaa ja paljon katkeruutta. Kaikki hyvät hetket jäivät alkuun taka-alalle. Tein noiden asioiden kanssa älyttömän määrän töitä. On pyydetty anteeksi, annettu anteeksi ja saatu anteeksi. Olen myös pyytänyt ja antanut itselleni anteeksi.
Kun Vartiainen tuli kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa julkisuuteen vuonna 2020, hän oli tiettävästi ensimmäinen Euroopassa asian kanssa esiin astunut kiekkoilija. Tampereen Ilvestä tuolloin edustaneella Vartiaisella on nykyään ymmärrystä, miksi hänen sairautensa kohtaaminen saattoi olla osalle pelikavereista ja kiekkoyhteisöstä aluksi hankalaa.
– Se oli ensimmäinen täräytys laatuaan, joka tuli varmasti kaikille kiekkopiireissä aivan uutena juttuna. Tilanne yllätti varmaan kaikki housut kintuissa, enkä ole enää katkera kenellekään mistään. Kaikki ovat hoitaneet oman tonttinsa niin hyvin kuin he niillä tiedoilla ovat aikanaan pystyneet.
Menneet vuodet ovat vaikeuksistaan huolimatta tarjonneet mahdollisuuden havainnoida jääkiekkoa ja sitä ympäröivää kulttuuria tuoreemmin silmin, ulkopuolelta. Vartiaisen peliuran aikana jääkiekkoyhteisön kautta julkisuuteen tulleet mielenterveyden ongelmat olivat nykyistäkin harvinaisempia.
– Ei sitä kulttuuria kukaan pysty yksin muuttamaan. Jotta ihmiset uskaltautuisivat esiin, sen muutoksen olisi ensin tapahduttava jossakin korkeammalla tasolla kuin siinä kopissa. Kyseessä on kuitenkin ihmisten työ, rahat ja perheet. Se on kilpailullinen ympäristö, jota mitataan sillä, kuinka hyvät olet siinä mitä teet.
Jääkiekon huippuammattilaisuus on luonnollisesti mielenterveyttä jo lähtökohtaisestikin kuormittava tekijä. Paineistetun arkiympäristö lisäksi Vartiainen muistuttaa jokaisen ihmisen omasta todellisuudesta.
– Jollakin voi murtua psyyke erittäin pienestä jutusta. Toinen ottaa rennosti vaikka tapahtuisi mitä.
Mielenterveyden ongelmien kanssa painiville kiekkoyhteisön jäsenille löytyy kysyttäessä ajatus jaettavaksi. Jos ongelma on tiedossa, Vartiainen kehottaa avaamaan suun ja höystämään sanat tahdikkuudella.
– Jos haluat tulla näiden asioiden kanssa esiin, on hyvä miettiä sen lähtökohta ja tarkoitusperä. Sitä ei kannata tehdä mitenkään töksäyttäen. Loppujen lopuksi omankin ulostuloni tarkoitusperä muodostui hyväksi. Kärsin aluksi siitä, että olin ensimmäinen, joka tällaisen asian kanssa tuli esiin. Nykyään olen siitä jo todella ylpeä.
Ystävistä ja perheestä rakentunut tukirinki on Vartiaisen kohdalla ollut vankka, mutta ensimmäistä sijaa ei jaeta.
– Äiti on ollut ykkönen. Äidin osoittama rakkaus jokaisessa asiassa on ollut merkittävintä. Puhumme joka päivä puhelimessa, se on meidän rutiinimme. Keskustelemme elämän valinnoista, minä pyydän häneltä neuvoja ja käyn kylässä niin usein kuin pystyn.
Seuraavaksi Vartiainen lausuu puolen tusinaa lempinimiä ja kiittää näin omaa tiivistä ystäväpiiriään, joka tuntee hänestä lapsesta asti nimenomaan Taavina, ei pelaajana.
Uusi suunta
Elämän asettuessa sujuvampiin uomiin Vartiaisen sisällä on leimahtanut myös uusia intohimoja. Niiden kautta tulevaisuuteen on piirtynyt pitkäaikaisempia tavoitteita. Uusista motivaation lähteistä keskeisimmät liittyvät lapsiin.
– Omia lapsia minulle ei ole vielä siunaantunut, mutta olen lasten valmentamisessa mukana Pelicansin junioreissa. Samaan aikaan opiskelen Vierumäellä lasten kehitysvalmentajaksi, Vartiainen kertoo.
Valmentamisen ohella ohjelmassa on kouluvierailuita, joiden kautta hän pyrkii oppimaan nykylasten oppimistavoista ja elämästä jäähallin ulkopuolella. Sisäpuolella tähteellä ovat näiden kaikkinaiset elämäntaidot, henkiset kyvyt ja sen jälkeen myös peli.
Valmennettavat ovat vielä niin nuoria, ettei pelaajilla ole vielä pelipaikkoja. Hän on halunnut siirtää huippu-urheilijan tietotaitonsa ympäristöön, jossa toimitaan yhä hyvin pitkälle lasten isien pyyteettömällä palveluksella.
Lasten ja nuorten ohjaamisen erityinen vastuu ja merkityksellisyys on puhutellut Vartiaista.
– Jos otan Lahdesta vaikka esiin Reijo "Rekku" Loukiaisen ja mietin sitä, millainen ihminen hän oli nuorille pelaajille. Hän oli se turvallinen aikuinen, jolle pystyi mennä sanomaan, että nyt ei mene hyvin tai jos tarvitsi jossain asiassa apua. Hän oli aina siellä.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Mahdollinen aikuisten valmentaminen tulevaisuudessa on vielä vapaassa pohdinnassa. Ylipäätään suhde huippukiekkoon ja sen seuraamiseen on pitänyt uran jälkeen sisällään kirjavia vaiheita.
– Kun Pelicans on pelannut finaaleissa, olen pelit käynyt katsomassa ja omat alumni-tehtäväni tasaisin väliajoin hoitamassa. Enemmän seuraamiseni on siirtynyt niiden pelaajien seuraamiseen, joiden kanssa pidän luontaisesti yhteyttä. Aiheet kuitenkin käsittelevät enemmän esimerkiksi sitä, millaista asuminen on vaikkapa Yhdysvalloissa tai Ruotsissa, ilman perhettä tai sellaisen kanssa.
Vastaus heijastelee Vartiaisen nykyistä suhdetta jääkiekon hahmottamiseen inhimillisten ihmisten oikeana elämänä, ei massamaisesti "pelaajamateriaalina" tai "vahvistuksina".
– On ollut aikoja, kun motivaationi jääkiekkoa kohtaan on ollut täysin kuollut. Ei ole kiinnostanut katsoa, ei pelata höntsää. Laji on herättänyt uran jälkeen monia tunteita. Kun aloin touhuamaan lasten kanssa, olen kuitenkin nähnyt jääkiekonkin aivan uudella tavalla.
Irtiotto
Vartiainen rohkaisee ohi diagnoosienkin, ei vain kiekkoilijoita, vaan ihan jokaista syvempään itsetutkiskeluun. Haastattelun loppupuolella puhe ohjautuu sosiaaliseen mediaan. Se osoittautuu aiheeksi, jonka Vartiainen vaikuttaa pureksineen läpi.
– Kannattaa miettiä niitä omia arvoja ja tarkoitusperiä. Puhun nyt somesta, rahasta ja maineesta. Itse en esimerkiksi enää ole sosiaalisessa mediassa. Kun poistuin sieltä, elämästäni tuli paljon parempaa. Minulla ei ollut enää tarvetta todistella kenellekään muulle, mitä minä teen tai mitä mulle kuuluu. Sitä varten meillä on aina ollut puhelin ja tekstiviestit. Jos on asiaa jollekin, soita. Kysy ja juttele. Ole kiinnostunut.
– Sosiaalisesta mediasta poistuminen teki minun kohdallani sen, että olen oikeasti läsnä niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa olen. Moni kysyy, mitä teen sillä ajalla, kun en enää räplää puhelinta. Siinä kohdassa tulevat esiin juuri itsetutkiskelu, oma hyvinvointi ja tavoitteet. Kaikki menee silloin parempaan suuntaan.
Lähes 50 minuuttia puhelimessa luo vaikutelman levollisesti mutta varmasti vastailevan sanojen ja tekojen yhdenmukaisuudesta.
Vartiaisen mukaan maailmassa tuijotetaan tällä hetkellä ihanteita, joita ei oikeasti ole olemassa.
– Sosiaalisen median tuijottaminen mössöttää ihmisen aivot. Kun nuori oppii nopeaan dopamiiniryöppyyn, hän menettää kognitiiviset kyvyt, keskittymisen ja monet tunne-elämän normaalit piirteet. Kun olen ollut lasten kanssa tekemisissä, sen huomaa heidän käytöksestään, keiden kotona on laitettu aikarajoitukset laitteille ja ketkä viettävät siellä kahdeksan tuntia päivässä.
– Silloin nuorilla – ja miksi ei vanhemmillakin – sekoaa se pää siitä ristivedosta, minkälainen minun pitäisi olla ja mitä haluan. Siinä tulen niihin omiin arvoihin. Ne voivat nykyajassa mennä aika tavalla sekaisin. Arvostan tänä päivänä eniten rehellisyyttä ja omia rakkaita ihmisiäni. Joskus sitä rahaa haluaa enemmän, nyt sitä ei minulla ole, mutta olen ainakin onnellinen.