Tänään 50 vuotta täyttävä Karri Kivi nousi muutama vuosi takaperin ryminällä Suomen jääkiekkovalmentajakunnan huipulle. Nyt hän vetäytyy tunneiksi saunaan pohtimaan ihmiskunnan merkittävää ongelmaa. Suunnittelematta muuten tulevaa.
Merkkipäivä tekee Kivestä virnuilijan.
– Vasta pari viikkoa sitten kävi mielessä, että pakkohan tässä on pyytää faija kahville, Kivi naurahtaa MTV Urheilulle vaatimattomasta juhlinnastaan.
Pientä ruokailua, perhettä paikalle ja muutama tuttu. Kysehän on kuitenkin vain luvusta.
Vaikka itseasiassa luvut ja numerot koskettavat Kiven kiinnostusnystyröitä.
– Olen tykännyt aina numeroista ja päässä laskemisesta. Se näkyy ihan arkielämässä. Lasken paljon kaikkea. Ehkä se liittyy siihen, että tunnen kellon tarkasti. Lapset aina nauravat, että miten hemmetissä sää voit tietää, että laskeudumme 16.22 johonkin. Tai että miten voin tietää välimatkat niin hyvin.
– Tuo on ainoa asia, missä olen hyvä, Kivi murjaisee leveän hymyn kera.
Kivi on ollut esillä jääkiekossa. Se on ollut valtava osa hänen elämäänsä.
Kivi puki luistimet jalkaan neljän tai viiden vanhana. Varusteet olivat yllä muutamaa vuotta myöhemmin.
– Jos mietin elämän hienoimpia ajanjaksoja, niin ne tulevat sieltä ala-asteajoilta. Talvet olivat pitkiä ja päivät menivät joko kaukalossa tai jäädytetyillä kentillä. Muistan hyvin, että mulla oli aina taskut täynnä porkkanoita. Tykkäsin niistä. Sain sitä kautta virtaa, että pystyin olemaan tunteja ja tunteja pelaamassa, Kivi muistelee hymyillen lapsuuttaan.
Ääripäät
Harrastus muovautui ammatiksi. Kivi nostettiin SM-liigaseura Tampereen Ilveksen edustusmiehistöön jo 17-vuotiaana.
– Silloin jääkiekosta oli tullut ammatti pelaajille. Olin sitä ensimmäistä ikäluokkaa ja sukupolvea, joka pääsi hyppäämään suoraan sen pariin. Sitten asiat tapahtuivat kuin itsestään.
Kivi profiloitui yleispuolustajaksi. SM-liigassa hän edusti Ilveksen lisäksi TPS:ää, Ässiä ja aivan uran loppuvaiheilla Kärppiä.
Oulussa Kivi koki tunnevuoristoradan.
– Ainut kerta, kun olen itkenyt jääkiekon takia, Kivi muistelee uransa suurinta pettymystä.
Viittaus kohdistuu kevääseen 1999. Kärpät oli dominoinut mielin määrin ykkösdivisioonaa. Oululaisseuran ainut tavoite oli nousta SM-liigaan.
Haaveet kariutuivat viidennen karsintaottelun jatkoajalla. TuTo voitti, Oulu musertui.
– Siitä alkoi raskas kesä. Mulla meni monta kuukautta, että pääsin siitä yli. Se oli niin kova pettymys, Kivi myöntää.
– Sitten seuraavana vuonna nousimme Liigaan. Oulu oli neljä päivää sekaisin. Juha Junno (Kärppien ikoninen ex-toimitusjohtaja) ja Seppo Arponen (Kärppien tuolloinen puheenjohtaja) sanovat vieläkin, että se oli koko Kärppien historian tärkein vuosi. Sieltä ne Kärppien mestaruudet lähtivät sitten rakentumaan.
– Ääripäät vuoden sisällä. Normilätkää, Kivi virnistää.
Yhtäkkiä
400 SM-liigaottelun uran aikana Kivi pääsi seuraamaan läheltä useiden nimekkäiden valmentajasuuruuksien toimintaa.
– Sakari Pietilä, Seppo Hiitelä, isä Jursinov (Vladimir Jursinov), Hannu Jortikka, Vasili Tihonov, Veli-Pekka Ketola, Juhani Tamminen, Timo ”Tinke” Lahtinen ja Kari Heikkilä. Maajoukkueessa Erkka Westerlund, Esko Nokelainen, Curt Lindström, Hannu Aravirta ja Pentti Matikainen, Kivi luettelee.
– Jokaiselta valmentajalta oppi jotain. Niin hyviä kuin huonoja puolia. Ja niinhän se menee, että ihan sama kuka valmentajauran aloittaa, niin sitä alkaa sulatella aiemmin koettuja kokemuksia yhteen.
Kiven oma valmentajaura alkoi ikimuistoisella tavalla.
– En ollut ikinä miettinyt, että alkaisin valmentaa. Yhtenä torstaiaamuna minut kutsuttiin Ässien toimistolle ja muutamaa tuntia myöhemmin olin liigajoukkueen apuvalmentaja.
Tämä tapahtui vuonna 2002.
– Se tuli ihan puskista.
– Jäin heti koukkuun. Valmentamisessa arki ei tule juurikaan vastaan ja koko ajan saa painia siinä, miten keskeneräinen on juttujensa kanssa. Liittyivät ne sitten peliin, psykologiaan tai johonkin muuhun. Ehkä se on voimavara. Jos menee huonosti, niin sitä pystyy keräämään itsensä nopeasti yhä uudelleen ja uudelleen. Valmentaminen on mielenkiintoista ja vaativaa. Ei se ole pelkkää rallatusta, Kivi pohtii.
Vaihderikas kohokohta
Kiven mukaan hän suorastaan piinasi Ässien tuolloista päävalmentajaa Mika Toivolaa kysymyksillä.
– Heti ensimmäisien vuosien jälkeen tuli tunne siitä, että haluan joskus päävalmentajaksi. Mutta niin, että mun pitää ansaita se paikka. Mun täytyy olla niin perillä jääkiekosta, että se paikka tarjotaan. Ja että voin ottaa homman vastaan, mulla pitää olla jotain annettavaa joukkueelle.
– Yhdeksän vuotta siinä sitten meni. Silloin musta tuntui ensimmäisen kerran, että olen valmis.
Kivestä tuli Ässien päävalmentaja syksyllä 2011.
Kului hetki ja hän oli Porin juhlituimpia hahmoja. Keväällä 2013 hän luotasi Ässät Suomen mestariksi. Tähän liittyi ikimuistoinen matka.
– Se oli kyllä kova, Kivi puuskahtaa, keskeyttäen johdattelun.
– Silloin olimme henkisesti äärirajoilla moneen kertaan.
Ässät oli kuulunut SM-liigan kärkiseuroihin jo parin vuoden ajan. Kaudella 2012-13 porilaisjoukkue uhkasi tipahtaa pudotuspelien ulkopuolelle. Kiven uran yhden parhaimman muiston alle verhoutuu raastavia vaiheita.
– Mulla on tapana kirjoittaa asioita ylös. Joka vuosi tulee kolme lehtistä muistiinpanoja. En muistele niitä jälkikäteen, enkä haluakaan. Silloin Satakunnan Kansan Juha Luotola ja Harri Laiho pakottivat tekemään kirjan, joten kävimme läpi niitä sen vuoden tapahtumia. Ei se ollut kivaa muistella kymmeniä tunteja kaikkia vaiheita. Siellä tapahtui niin paljon, Kivi sanoo jälkikäteen.
Tätä seurasi nuorten MM-kulta alkuvuodesta 2014. Kivi oli valtavassa nosteessa – aivan valtakunnan kirkkaimpia valmentajanimiä.
Seuraavalla kaudella hän hyppäsi KHL:ään, Traktor Tsheljabinskin päävalmentajaksi. Vaikka Kivi ei harrasta jälkijossittelua, tämän kohdalla hän tekee poikkeuksen.
– Se oli ihan mahtava kokemus – Venäjällä oleminen ja niihin ihmisiin tutustuminen. Seurassa oli kovat odotukset, kun he olivat olleet edellisvuonna sarjan hännillä. Nyt puhuttiin mitalipeleistä. Tuo hetki on ainoa, johon voin sanoa, että koimme huonoa tuuria. Meidän ykkösvahtimme loukkaantui niin, että hän ei pelannut pelin peliä. Hän tuli takaisin juuri sinä päivänä, kun mun pesti loppui. Menimme eteenpäin nuorella miehellä ja se oli yksi ratkaiseva tekijä. Se oli vähän... hankala syksy, mutta muuten ihan huikea kokemus. Nautin aamusta iltaan.
Täysin erilainen Venäjä, täysin erilaisine toimintatapoineen oli Kivelle mieluisa haaste.
– Tykkään epävarmuudesta siinä mielessä, että en ottanut mitään ongelmaa, vaikka siellä ei tiennyt yhtään, että mitä voi tapahtua. Se sopi mulle hyvin – jollain tapaa jopa nautin siitä.
Ongelmapohdiskelua
– Olen siinä mielessä erakko, että tykkään olla rauhassa. Viihdyn omissa ajatuksissani, metsässä tai avannossa. Voin olla tuntikausia omien ajatusteni kanssa. En tarvitse hälinää ympärille. Voin saunoa avopuolison kanssa viisi tuntia. Ja niin olemme tehneet koko syksyn ajan. Rantasaunalla, luonnon keskellä.
– En ole sosiaalisessa mediassa, joten mulla jää ne sinne päivittäin ujutettavat 5-6 tuntia käytettäväksi, Kivi sivaltaa.
Kivi erottaa jääkiekon, johon liittyy kilpailu. Muuten hän kokee, ettei hänellä ole yhtään sellaista asiaa, mitä hän tarvitsee.
– Kunhan avopuoliso sanoo aamuisin hyvää huomenta ja ei pyydä imuroimaan.
– Se on ainut kotityö, mitä en voi sietää. Enkä tee, Kivi sanoo päättäväisesti, leveän hymyn kera.
Kivi kokee, ettei hän ”vihaa” mitään. Mutta nyt hän saa kierroksia yhdestä asiasta.
– Olemme puhuneet kotona siitä, että eikö kukaan jumalauta pysty lopettamaan tätä muovikohellusta. Ulkomailta tulee koko ajan dokumentteja tuohon ongelmaan liittyen. Olen miettinyt, että pitääkö tässä itte lähteä insinööripuolelle.
– Sitä tulee pohdittua, että eikö kukaan pysty ratkaisemaan tuota. Koska samalla Suomessa muovinkeräys on erinomaisella tasolla. Se vain pitäisi saada vietyä tuonne muualle.
– En vihaa. Mietiskelen tuota.
Kivi arvostaa ihmisiä, jotka ovat löytäneet oman polkunsa.
– En ole koskaan katsonut ketään hirveästi ylöspäin. Olemme kaikki ihmisiä. Joillakin on ehkä vähän vaativampia hommia. Joillakin työhön liittyy julkisuus.
Arvostus on heijastunut myös valmentamiseen.
– Olen tykännyt niistä tilanteista, kun pelaajaa pitää auttaa siinä, että hän tajuaa lahjakkuutensa. Hetkiä, jolloin pitää toista pystyssä, että hän ei heitä omaa lahjakkuuttaan hukkaan. Niitä tapauksia on ollut kymmeniä oman urani aikana. En ole koskaan kaivannut sitä, että kaikkien pelaajien pitäisi olla helppoja. En ole koskaan heittänyt jotain pois sen takia, että hän olisi vaikea. Se on aivan eri asia, jos pelaaja ei millään sitoudu tai on joukkueen arvoja vastaan. Niitä ei ole ollut kuin muutama, joita on joutunut sitten poistamaan joukkueesta. Niitä taitaa olla vain kaksi.
Suunnittelija, ei toiveammatti
Kivi on tällä hetkellä C Moren jääkiekkoasiantuntija – kommentaattori.
– Nautinto, Kivi toteaa salamannopeasti.
– Tietenkin aiheena on jääkiekko, joka on tuttu. Koen velvollisuudekseni sen, että valmistaudun jokaiseen lähetykseen helvetin hyvin. Mulle ei voisi tulla mieleenkään, että tulisin vain tuonne ja puhuisin lätkäjargoniaa. Ei. Jos mut pyydetään, niin pyrin tuomaan niitä asioita, joita olen lokeroinut pääkoppaan satojen tuhansien tuntien kävelyiden aikana. Ja jos puhuu ammattilaisuudesta, niin ei mun tarvitse mennä kuin pöydän ääreen. Nuo kaikki ympärillä olevat ihmiset tekevät kaiken duunin. Siellä on listat valmiina, lyödään maskit päähän, että jätkä ei punerra niin paljoa, kuvaajat hoitavat oman homman ja niin edelleen. Tulen valmiiseen pöytään – ammattilaisten pariin.
– Arvostan, Kivi sanoo nykytehtävänsä joukkueesta.
Kivi on kommentaattoritehtävien myötä tiukassa kosketuksessa rakkaaseen lajiinsa. Siihen, josta hän ajautui hieman erilleen alkusyksystä.
Tuolloin Tampereen Ilves antoi hänelle potkut vaikean alkukauden jäljiltä.
Se, tai aiemmat negatiiviset päätökset eivät kalva häntä.
– Mulle on tullut niin paljon epäonnistumisia asioissa, että en jää niihin kiinni. Pääsen aika hyvin eteenpäin. Joskus se tapahtuu päivässä, joskus se vie kuukausia. Riippuu asiasta. Kokemukset ovat muuttaneet omaa suhtautumista.
– En myöskään odota, että mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
– Siitä on turha kysyä, Kivi kiilaa väliin, ennen kuin hänelle ehtii sanoa mitään.
– Lähes aina ne pestit, mitä olen saanut, ovat tulleet yllättäen. Monen kohdalla en ole edes osannut ajatella tai pohtia sellaista mahdollisuutta. En väkisin hakemalla hae jotain. Asiat tapahtuvat niin kuin niiden on tarkoitus tapahtua. Sitten pitää vain olla valmis.
Yhden kysymyksen Kiveltä voi kysyä, osittain futurismiin nojaten.
Millainen valmentaja 50-vuotias Karri Kivi haluaa olla?
– Valmentajakuvani on muokkautunut koko ajan. Joka vuosi huomaan, vuoden tai kahden jaksoissa, että jotain tarvitsee lisää. Tässä 17 vuoden aikana valmentaminen on muuttunut, koska tarpeet sen ympärillä ovat muuttuneet. Olen pyrkinyt olemaan siinä mukana. Totta kai sitä on viisikymppisenä erilainen ihminen kuin kolmikymppisenä. Tiedostan hyvin, että mitä tarvitsen lisää. Mihin tarvitsen apuja. Se on mulla hallussa. Sitä kollegatkin sanovat.
Kivi aavistelee jatkokysymyksen.
– Mitä tarvitsen? Se vaihtelee. Peliä voi aina opiskella lisää, Kivi sanoo, viitaten samalla nykyhetkeensä.
Siinä hän elää. Hyvin vahvasti.
– Tiedän elämästäni sen verran, että ensi tiistaina on CHL:n finaali. En mää suunnittele elämääni. Se tuo eteen mitä se tuo.