Mainos

Rajavartijat uhkaavat uusilla lakoilla

Lakot jatkuisivat vaiheittain pitkin kesää, niin että heinäkuussa sulkeutuisivat myös Helsinki-Vantaan lentokenttä ja pääkaupungin satamat.

Rajavartijoiden lakon toinen vaihe alkaa juhannusviikolla 21. kesäkuuta, jos neuvotteluissa ei sitä ennen päästä sopimukseen.

Toisessa vaiheessa lakossa ovat rajavalvontahenkilöstö Leinon, Niskapietilän, Kangaskosken, Kolmikannan, Hurpun, Pitkäpohjan, Pelkolan, Nuijamaan, Vainikkalan ja Vaalimaan asemilla. Lakossa ovat myös rajatarkastushenkilöstö Hurpussa, Pitkäpohjassa ja Kolmikannassa.

Viidentenä heinäkuuta lakko laajenee uusille alueille puoleksitoista viikoksi. Lakossa ovat tuolloin muun muassa rajatarkastushenkilöstö Vartiuksen, Karttimon, Kurvisen, Kortesalmen, Kelloselän ja Raja-Joosepin raja-asemilla. Lakkoon siirtyy myös rajavalvontahenkilöstö Sallan ja Ivalon rajavartioasemilla.

Kahdestoista heinäkuuta mukaan tulevat vajaaksi kahdeksi viikoksi kansainvälisten rajatarkastuspisteiden henkilöstö Vaalimaalla, Vainikkalassa, Nuijamaalla, Pelkolassa, Värtsilässä sekä Helsinki-Vantaan lentokentällä ja Helsingin satamissa. Lakkoon käy myös virkakoiranohjaajia.

Rajavartioliitto syyttää rajavartiolaitosta pyrkimyksestä murtaa rajavartijoiden laillinen lakko. Rajavartioliiton pääneuvottelija Markku Pietikäinen ilmoitti aamulla liiton esittävän, että palkansaajajärjestö Pardia vie kiistan uudestaan työtuomioistuimeen.

Rajavartioliitto aikoo selvittää, onko rajavartiolaitoksen esikunta rikkonut uudestaan määräyksiä suojelutyöstä.

Työtuomioistuin päätyi siihen, että rajavartiolaitoksen määräämät tehtävät eivät ole suojelutyötä.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 07.06.2005)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.