Radiojuontaja Esko Eerikäinen pääsee kosketuksiin ihmisten todelliseen arkeen kriisin keskellä: "Toivoa, hätää ja pelkoa"

Juontaja Esko Eerikäinen on radiotyössään päivittäin tekemisissä ihmisten hädän kanssa koronapandemian aikana. 

Radiojuontaja Esko Eerikäinen on töidensä kautta päivittäin yhteydessä ihmisten kanssa. Mies kertoo, että hän saattaa olla ainut kontakti jonkun elämässä koko päivän aikana koronapandemian ollessa valloillaan. Radio Novan show’ssaan häneen otetaan yhteyttä eri puolelta Suomea. 

– Rankkoja tarinoita. Toivoa, hätää ja pelkoa. Paljon yrittäjiä ja perheitä, jotka ovat erossa. Vanhuksia, jotka ovat yksinään, Eerikäinen kertoo. 

Mies kertoo, että oma asenne on myös muuttunut tilanteen aikana. 

– Työn merkitys on noussut. Nyt pystyy tekemään konkreettisesti hyvää, mies kertoo. 

Radiotyöt pitävät juontajan leivän ääressä vallitsevan tilanteen aikana. Kaikki juontokeikat peruttiin luonnollisesti koronapandemian vuoksi. Tulevaisuudesta ei ole vielä tietoa. Miehen piti esiintyä keväällä Scandinavian Hunks -risteilyllä. 

– Hunks-keikat siirtyvät syksyyn. Saa nähdä miten kesän käy. Minulle oli siihen paljon festareita sovittuna. 

Opettaa tytärtään etäyhteyden kautta

Eerikäisellä on kouluikäinen Victoria-tytär, joka on pandemiatilanteen aikana äitinsä Martina Aitolehden luona Hangossa. Eerikäinen pitää yhteyttä lapseensa päivittäin videopuheluiden avulla. 

– Opetan häntä joka päivä FaceTimen kautta. Aamuisin käydään läpi mitä tehdään ja illalla katsotaan, miten kouluhommat on tehty, Eerikäinen kertoo. 

Artikkelin yllä olevalla videolla näet Scandinavian Hunksien ensimmäiset treenit vuosien tauon jälkeen. Katso Miten Eerikäiseltä sujuu tanssi nykyään!

Lue myös:

    Uusimmat