Elämä on suurelta osin turvallisen tylsää: toistoa, rutiineja, arkea, jossa ei koeta huimia nousuja ja laskuja vaan ihan vaan ollaan ja elellään. Kuka kestäisikään jatkuvaa hypetystä, draamailua tai turvattomuutta. Mutta harva enää kestää tylsiä hetkiä ilman käden hapuilua älypuhelimelle, kirjoittaa Raakel Lignell kolumnissaan.
Aivotutkimuksen mukaan aivomme ovat kehittyneet metsästäjä-keräilijöiden maailmassa, jossa oli paljon luppoaikaa, tyhjäkäyntiä. Se on aivojen normaalitila, jossa kehittyy muisti, älykkyys, luovuus.
Kun ihminen ei joudu jatkuvasti reagoimaan ulkoa tuleviin ärsykkeisiin, alkaa ajattelu nousta hänestä itsestään. Siksi ratkaisu mieltä askarruttaneeseen pulmaan putkahtaakin usein jossain muualla kuin itse sorvin äärellä. Luonnossa kävellessä, porkkanoita pilkkoessa, saunan lauteilla, sukkaa kutoessa.
Oleillessa tai puuhastellessa ilman erityisempää keskittymistä jää aivoille tilaa prosessoida pulmaa. Kiireisen työpäivän sisään istutettu brainstorming ei välttämättä tuota ainuttakaan uutta oivallusta tai ideaa.
Aivot tarvitsevat siis aikaa ja rauhaa, ei jatkuvaa hoploppia. Elämme varsin erilaisessa todellisuudessa kuin esi-isämme. Aivot eivät ole kehittyneet vastaamaan aikamme ärsyketulvaa.
"Liikennevalot kestävät sietämättömän kauan, tv-sarjaa katsoessa sometetaan"
Some syö aikaa ja keskittymiskykyämme, hermostumme pienestäkin tyhjästä tuokiosta.
Liikennevalot kestävät sietämättömän kauan, on vähintään tarkistettava sähköpostit, ehkä käväistävä facebookissa kommentoimassa nasevan hauskasti some-tuttavan avautumista.
Tv-sarjaa katsoessa voi myös samalla somettaa ja pelata vaikka pasianssia, eihän nyt kukaan jaksa pelkästään haukottavia dialogeja seurata.
Kirjan lukeminenkin tökkii kun tämän tästä kännykkä piippaa eri viestiryhmiin tulleita läppiä, joihin kuuluu reagoida välittömästi. Huomennahan tilanne olisi jo auttamattomasti ohi.
"Nuupahdin someen reilu vuosi sitten"
Nyt puhutaan some-paastoista, halutaan siedättää itseä elämään puutteessa, jatkuvan nopean tyydytyksen puutteessa. Ja kas, aikaa onkin yhtäkkiä valtavasti vaikka mihin.
Jos ja kun selviytyy tyhjyyden ja tylsyyden tunteista, kun jokaista hetkeä ja impulssia ei voikaan täyttää enemmän ja vähemmän tärkeällä tiedolla. Kun ei voikaan kesken jutustelua googlettaa, että minä vuonna Johnny Depp tekikään roolinsa Gilbert Grape-elokuvassa tai montako laikkausta Instagramin postaus on kerännyt.
Itse nuupahdin someen reilu vuosi sitten, en ole poistunut palveluista dramaattisesti, en vain juurikaan vietä niissä aikaa. Samalla tiedostan, että tämäkään teksti ei leviäisi luettavaksi ilman somea.
En taida olla ainut someen väsähtänyt, 300 000 suomalaisen sanotaan poistuneen Facebookista viime kuukausien kuluessa.
Nuoriso taisi jättää sen temmellyskentäksi meille täti-ja setäihmisille jo vuosia sitten.
"Tuli tarve katsoa läheisiä ystäviä silmiin"
Oma kyllästymiseni ei liittynyt tietovuotoihin vaan yksinkertaiseen havaintoon, että homma vaan alkoi ärsyttää. Koko näennäinen jakamisen, laikkaamisen ja kommentoinnin suo.
Tuli tarve taas katsoa muutamaa läheisintä ystävää silmiin ja kuulla äänensävyt, unohtaa tietty tilivelvollisuus rajatustakin jakamisesta ja päästä irti salakavalasta tunteesta, että elämä olisi toisaalla jotenkin täydempää, kirkkaampaa, jännittävämpää, makeampaa.
Silti voi välillä käydä selaamassa hetken ja tyytyväisenä havaita, että niin se hommaa pyörii edelleen, omassa todellisuudessaan. Hyvä niin.
Oma pääni voi paremmin kun on tarpeeksi tylsää, tyhjää ja hiljaista. Sellaista oli elämäni jo lapsena. Siihen kasvoin. Se on voimavarani.
Kasvatuspsykologit korostavat tylsyyden siedon tärkeyttä lapsen kehityksessä. Vain silloin nousee oma ajattelu, syntyy omia leikkejä ja omia ratkaisuja.
"Lapsen elämään on mahduttava ohjelmoimatonta aikaa"
Vanhemman läsnäolo on tärkeää, mutta ei vanhemman tehtävä ole olla aamusta iltaan viihdyttäjä ja temppukone.
Harrastukset ovat tärkeitä ja kehittäviä, mutta kiireetöntä, ohjelmoimatonta aikaa on mahduttava elämään niin lapselle itselleen kuin perheelle yhdessä.
Muuten kasvatamme keskittymiskyvyttömiä ja lyhytpinnaisia ihmisiä, joille mikään ei tunnu miltään eikä kiinnosta kuin hetken, älypuhelimen sipaisun hetken.
Kun omat lapset olivat kukkeimmassa harrastusiässä, huomasin kuskaavani heitä harrastuksiin kaikki iltapäivät ja illat.
Vähän itkun kanssa tehtiin valintoja, jokainen sai valita kaksi rakkainta menoa ja ne pidettiin, lopuista luovuttiin. Jäi aikaa myös arkiselle olemiselle, sisarusten kinastelulle ja spontaanille läheisyydelle.
"Turvallinen tylsyys on ajattelun ja luovuuden syntysija"
Myös Muumien seikkailut ja leikit saavat lähes aina alkunsa siitä, että on tylsää. Varmasti tylsää oli ajoittain myös Tove Janssonilla saaressa.
Turvallinen tylsyys on siis ajattelun ja luovuuden syntysija. Ei apaattisuus, vaan sopivassa määrin tylsistyminen. Hokeminen itsensä jatkuvasta ylittämisestä, jotta voisi saavuttaa mitään voidaan siis unohtaa.
Käväistään epämukavuusalueella irrottamassa karstat ja sitten taas sulatellaan rauhassa, tehdään niitä tylsiä toistoja ja maadutetaan.