Raakel Lignellin kolumni: Some syö aivojemme kaipaamaa rauhaa – hermostumme pienistäkin tyhjistä tuokioista

Kirjan lukeminenkin tökkii kun tämän tästä kännykkä piippaa eri viestiryhmiin tulleita läppiä, joihin kuuluu reagoida välittömästi. Huomennahan tilanne olisi jo auttamattomasti ohi.

"Nuupahdin someen reilu vuosi sitten"

Nyt puhutaan some-paastoista, halutaan siedättää itseä elämään puutteessa, jatkuvan nopean tyydytyksen puutteessa. Ja kas, aikaa onkin yhtäkkiä valtavasti vaikka mihin.

Jos ja kun selviytyy tyhjyyden ja tylsyyden tunteista, kun jokaista hetkeä ja impulssia ei voikaan täyttää enemmän ja vähemmän tärkeällä tiedolla. Kun ei voikaan kesken jutustelua googlettaa, että minä vuonna Johnny Depp tekikään roolinsa Gilbert Grape-elokuvassa tai montako laikkausta Instagramin postaus on kerännyt.

Itse nuupahdin someen reilu vuosi sitten, en ole poistunut palveluista dramaattisesti, en vain juurikaan vietä niissä aikaa. Samalla tiedostan, että tämäkään teksti ei leviäisi luettavaksi ilman somea.

En taida olla ainut someen väsähtänyt, 300 000 suomalaisen sanotaan poistuneen Facebookista viime kuukausien kuluessa.

Nuoriso taisi jättää sen temmellyskentäksi meille täti-ja setäihmisille jo vuosia sitten.

"Tuli tarve katsoa läheisiä ystäviä silmiin"

Oma kyllästymiseni ei liittynyt tietovuotoihin vaan yksinkertaiseen havaintoon, että homma vaan alkoi ärsyttää. Koko näennäinen jakamisen, laikkaamisen ja kommentoinnin suo.

Tuli tarve taas katsoa muutamaa läheisintä ystävää silmiin ja kuulla äänensävyt, unohtaa tietty tilivelvollisuus rajatustakin jakamisesta ja päästä irti salakavalasta tunteesta, että elämä olisi toisaalla jotenkin täydempää, kirkkaampaa, jännittävämpää, makeampaa.

Silti voi välillä käydä selaamassa hetken ja tyytyväisenä havaita, että niin se hommaa pyörii edelleen, omassa todellisuudessaan. Hyvä niin.

Oma pääni voi paremmin kun on tarpeeksi tylsää, tyhjää ja hiljaista. Sellaista oli elämäni jo lapsena. Siihen kasvoin. Se on voimavarani.

Kasvatuspsykologit korostavat tylsyyden siedon tärkeyttä lapsen kehityksessä. Vain silloin nousee oma ajattelu, syntyy omia leikkejä ja omia ratkaisuja.

"Lapsen elämään on mahduttava ohjelmoimatonta aikaa"

Vanhemman läsnäolo on tärkeää, mutta ei vanhemman tehtävä ole olla aamusta iltaan viihdyttäjä ja temppukone.

Harrastukset ovat tärkeitä ja kehittäviä, mutta kiireetöntä, ohjelmoimatonta aikaa on mahduttava elämään niin lapselle itselleen kuin perheelle yhdessä.

Muuten kasvatamme keskittymiskyvyttömiä ja lyhytpinnaisia ihmisiä, joille mikään ei tunnu miltään eikä kiinnosta kuin hetken, älypuhelimen sipaisun hetken.

Kun omat lapset olivat kukkeimmassa harrastusiässä, huomasin kuskaavani heitä harrastuksiin kaikki iltapäivät ja illat.

Vähän itkun kanssa tehtiin valintoja, jokainen sai valita kaksi rakkainta menoa ja ne pidettiin, lopuista luovuttiin. Jäi aikaa myös arkiselle olemiselle, sisarusten kinastelulle ja spontaanille läheisyydelle.

"Turvallinen tylsyys on ajattelun ja luovuuden syntysija"

Myös Muumien seikkailut ja leikit saavat lähes aina alkunsa siitä, että on tylsää. Varmasti tylsää oli ajoittain myös Tove Janssonilla saaressa.

Turvallinen tylsyys on siis ajattelun ja luovuuden syntysija. Ei apaattisuus, vaan sopivassa määrin tylsistyminen. Hokeminen itsensä jatkuvasta ylittämisestä, jotta voisi saavuttaa mitään voidaan siis unohtaa.

Käväistään epämukavuusalueella irrottamassa karstat ja sitten taas sulatellaan rauhassa, tehdään niitä tylsiä toistoja ja maadutetaan.

• ke17:02
  Kommentti

  Kommentti: Puolueet syyllistävät toisiaan vimmalla, joka pitäisi suunnata aivan muuhun
• ma08:46
  Ukrainan sota

  Kommentti: Venäjän hiljaisuus alkaa jo pelottaa – Putin käyttää Napoleonin oppia
• 23.11.18:55
  Puola

  Uutuuskirja Suomesta ja Puolasta palauttaa mieliin maukkaan esimerkin suomettuneisuudesta
• 23.11.08:28
  Historia

  Kirja-arvio: Näin lännestä tuli länsi – itä otti toisen suunnan
• 20.11.16:51
  Ukrainan sota

  Ukrainan rauhansuunnitelma tuli Orpolle yllätyksenä
• Lataa lisää