Mainos

Raakel Lignellin kolumni: Lapsen kasvulle vain kaksi välttämätöntä asiaa – jos niihin ei pysty, ei kannata harkitakaan lapsentekoa

Mikään ei ole palkitsevampaa kuin lapsen kasvun seuraaminen, kirjoittaa Raakel Lignell. Kun jokaisen kinan, hammaspesun, aamupalan ja iltasadun seurauksena kuoriutuu omilla jaloillaan ja siivillään pärjäävä yksilö, jolla on oma tahto ja näkemys.

Lapsia ei synny Suomessa toivottuun tahtiin. Syntyvyyden lasku on säikäyttänyt yhden jos toisenkin tahon. Kysytään kuka maksaa meidän hoitomme ja eläkkeemme?

Talouspoliittinen ja väestörakenteellinen näkökulma tuskin houkuttaa ainuttakaan pariskuntaa lisääntymään. Emme tee lapsia maksumiehiksi yhteiskunnalle, vaan saadaksemme perheen.

Viime vuonna kokonaishedelmällisyysluku oli historiallisen pieni: 1,41. Se on jopa Japanin 1,44 lukua alhaisempi. Vuonna 2010 luku oli meillä vielä 1,87. Mikäli haluamme pitää yllä väestölukumme, tavoiteluku olisi 2,07.

Ulkomaalaistaustaisten naisten osuus oli viime vuonna vajaat seitsemän prosenttia Suomen naisista, mutta heille syntyi noin 14 prosenttia lapsista. Muiden Euroopan maiden datan perusteella maahanmuuttajien lapsimäärä laskee kuitenkin kantaväestön tasolle parin sukupolven aikana. Pitkällä tähtäimellä siis maahanmuutonkin positiiviset vaikutukset väestönkehitykselle tasaantuvat.

Yhä useampi vauva on toivottu!

Toisaalta syntyvyyden lasku ei ole pelkästään negatiivista: ehkäisyvalistus pelittää, naiset eivät ole ”synnytyskoneita”, lapset syntyvät toivottuina. Globaalisti katsottuna ihmisiä on liikaa eikä liian vähän.

Jopa 15% ei halua lasta ollenkaan, aiemmin vain 2-4% ajatteli niin. Vaikuttaako löysähköt väittämät maamme syntyvyyden laskun positiivisista ympäristövaikutuksista näihin prosentteihin? Niin tai näin, pakko ei kuitenkaan kenenkään ole lisääntyä.

Miksi lapsiarki näyttäytyy raskaana?

Syitä vauvakatoon on useita. Moni kärsii lapsettomuudesta tai sopivan kumppanin puutteesta. Maailmantilanne huolettaa kuin myös oma kyvykkyys vanhempana.

Väestöliiton Perhebarometrin mukaan nuoret aikuiset odottavat elämäntilanteensa vakiintumista ennen perheen perustamista. Ensimmäisen lapsen saamisen lykkääntyessä lapsiluku eittämättä jää pienemmäksi tai jää toteutumatta kokonaan.

Toisaalta hedelmällisessä iässä olevat haluavat nauttia elämästään ennen lapsiarkea, joka näyttäytyy heille raskaana.

Monen mittarin mukaan on lapsiperheiden asiat Suomessa varsin hyvin. Jokin on kuitenkin pahasti pielessä. Tilanne on paradoksaalinen.

Negatiivisuuden kierre vaivaa

Yleinen keskustelu tuntuu keskittyvän negatiivisiin asioihin: miehistä ei ole mihinkään, ei ole varaa hankkia lapsia, ei ole vakituista työtä, ei ole takeita parisuhteen pysyvyydestä, vauva valvottaa, imetys on uuvuttavaa, kroppa menee pilalle, parisuhde kärsii, seksielämän saa hyvästellä, ei ole omaa laatuaikaa, ei pääse kaveriporukoissa kaljalle, hyvää hoitopaikkaa vaikea saada, ryhmäkoot koulussa liian suuria, lapsia kiusataan ja vaanitaan, lapset sairastavat ja on oltava töistä poissa ja työnantaja katsoo kieroon, uhmaikä vie järjen, lasten harrastukset maksavat, jäähalleilla pitää notkua kaikki viikonloput ja illat leipoa myyjäisiin kakkuja, pitää olla läsnä ja hoksottimet herkässä eikä töllöttää älypuhelinta illat pitkät, eihän lasten kanssa voi edes mennä ravintolaan syömään kun joku moittii kuitenkin käytöstä, kuka nyt varsinkaan teinejä kestäisi, lukiokirjatkin maksavat maltaita, vaatteista ja vempaimista puhumattakaan, ajokortti se vasta maksaakin, ja ihan vihonviimeistä joutua kuuntelemaan nuorten uhoamista turhista ja jo hoidetuista asioista kuten ilmastonmuutoksesta ja tasa-arvosta.

Parasta keskittyä ihan vaan omaan napaan. Pysyvät ongelmat omina.

Arvokkainta maailmassa

Tässä kohtaa on viimeistään pakko sanoa, että lapset ovat parasta mitä elämässä voi saada! Optimaalia tilannetta ”hankkia” lapsi tuskin koskaan tulee. Aina voisi olla jokin paremmin. Tai huonommin. Ylipäänsä karsastan käsitettä ”hankkia lapsi”. Lapsi on lahja. Arvokkainta maailmassa.

Lapsen kanssa sitoutuu ihmissuhteeseen loppuelämäksi. Se side ei koskaan katoa, riippumatta elämän pyörremyrskyistä. Lapsen kanssa kokee syvästi koko tunneskaalan, saa nauttia siitä huumaavasta prosessista, kun pienestä nupusta kehkeytyy persoona.

Kun jokaisesta arkipäiväisestä kinasta, hammaspesusta, aamupalasta ja iltasadusta kuoriutuu omilla jaloillaan ja siivillään pärjäävä yksilö, jolla on oma tahto ja näkemys.

Vanhemmuus on aina kasvun paikka, kipeitäkään tunteita ja tilanteita ei pääse karkuun, peiliin joutuu katsomaan tämän tästä, tarkastelemaan omia arvoja ja käytösmalleja, korjaamaan näkemyksiään, joustamaan ja samalla olemaan jämäkkä ja johdonmukainen.

Päällimmäisenä valtava ilo

Päällimmäisenä lasten kanssa on kuitenkin valtava ilo. Lapsen vilpittömyys, riemu ja innostus kaataa tieltään suuremmatkin esteet.

Jokainen minuutti lapsen kanssa kasvattaa yhteistä pääomaa, elämän merkityksellisyyttä.

Päättäjien vastuulla on rakentaa sellaista yhteiskuntaa, johon lapsia voi tervetulleesti syntyä.

Lapset ovat olennainen osa niin yksityistä kuin yhteiskunnallista elämäämme, lasten kuuluu saada näkyä, kuulua ja tuntua.

Olisiko nyt myös median vastuulla rakentaa negaatioiden sijaan positiivisempia mielikuvia perhe-elämästä? Nimittäin positiivista virettä kyllä perheistä löytyy!

Meidän jo lapset saaneiden ja kasvattaneiden tehtävä on suurin kirjaimin kertoa, miten ihania lapset ovat, miten rikasta perhe-elämä on, miten suurta ja syvää on vanhemmuuden rakkaus. Lapsi ei ole este, lapsi on mahdollisuus!

En tarkoita, että tieten tahtoen kannattaa kurjuuden ja niukkuuden keskelle saada lapsia, tutkimukset osoittavat, että vähäosaisuus valitettavasti periytyy meidänkin yhteiskunnassamme. Nuorten miesten köyhyyden kasvu näyttäisi myös selittävän syntyvyyden laskusuuntaa.

Mutta vähän vähempikin riittää kuin katalogielämä ja vanhemmuuden suorittaminen sekä vertailu. Asiantuntijoiden ja oppaiden ohjeet ovat neuvoja, tarkoitettu tueksi ja antamaan suuntaviivoja. Ne eivät ole laki.

Uskaltakaa!

Jos arki tuntuu liian raskaalta kestovaipoilla, lapsenaikaisella imettämisellä, itse tehdyillä soseilla ja sormiruokinnalla, voi joissain asioissa oikaista ja elää oman perheen näköistä ja oloista elämää.

Lapsen kasvulle ja kehitykselle on ylitsepääsemätöntä ja välttämätöntä kaksi asiaa: läsnäolo ja rakkaus. Jos niihin ei kykene, sitten ei kannatakaan harkita lapsentekoa.

Uskon, että kyky rakastaa ja palvella on kuitenkin sisäänrakennettuna meissä ihmisissä, kunhan nostamme katseemme ylös omasta navasta. Tai hellitämme hieman maailmantuskasta ja uskallamme keskittyä yhteen elämään ja ihmiseen kerrallaan. Unohdetaan kaikesta valittaminen ja hoidetaan hommat. Muuten menee lapsetkin lapsiveden mukana.

Haastan tämän hetken potentiaalisia vanhempia: Rakastakaa ja rakentakaa turvallisia keitaita tähän hulluun maailmaan. Uskaltakaa perheellistyä, se on parasta!

 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja