Raakel Lignellin kolumni: Elämä on pyhää, mutta niin on naisen itsemääräämisoikeuskin

Tasa-arvoinen seksuaali-ja lisääntymisterveys on maassamme kunnia-asia. Ainakin toistaiseksi. Siksi on enemmän kuin hämmentävää, että ulkoministeri voi toistuvasti liputtaa abortinvastaisuuden puolesta, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Raakel Lignell.

Ulkoministeri vetoaa jo 30 vuotta kestäneeseen vakaumukseensa, joka on pyhä eikä kaupan.

Samaisen uskontokunnan käsitys pyhyydestä on jälleen tällä viikolla kääntynyt irvokkaaksi ja törkeäksi kauhukuvaksi.

Pelkästään Pennsylvanian osavaltion keräämissä järkyttävissä tiedoissa 40 vuoden ajalta katoliset papit ovat raiskanneet ja käyttäneet seksuaalisesti hyväksi yli tuhatta lasta – tyttöjä ja poikia.

Myös katoliset papit järjestäneet abortteja

Kirkko kiisti ja salasi hyväksikäytöt, ei erottanut raiskaajia vaan korkeintaan siirsi seuraavaan hiippakuntaan jatkamaan enkeleitäkin pyhempää tehtäväänsä – raiskata lapsia. Ja mikäli raiskattava sattui olemaan tyttö ja jo sukukypsässä iässä ja tuli raskaaksi, silloin kyllä pappi järjesti abortin, jonka muuten saarnatuolissaan tuomitsi.

Edelleenkään ei katolinen kirkko ole ryhtynyt varsinaisiin toimiin tuomitakseen tekijät, eristääkseen heidät olevista ja tulevista uhreistaan ja kitkeäkseen tämän myrkyn kudoksistaan. Vitkuttelu on kestänyt niin kauan, että elostelleet papit ovat joko kuolleet tai tapahtumat ovat oikeusjärjestelmässä vanhentuneet.

Pedofilia asuu katolisen kirkon rakenteissa syvällä. Ei jokainen pappi tietenkään ole paholainen, mutta käsittämättömän moni. Eikä kierre katkea sillä, että kielletään vihkimästä papeiksi homoseksuaaleja. Ihan kuin tämä olisi homojen vika. Ei ole!

Vakaumukseen vetoamiselta pudonnut pohja

Tässä valossa abortin vastustaminen on pelkästään sairasta. Vakaumukseen vetoamiselta on viety pohja aikoja sitten. Vai onko selibaattilupauksen antaneen katolisen papin kalu niin pyhä, että se voitelee raiskattavan ja pyhittää raiskatun elämän täältä ikuisuuteen?

Raskaaksi voi tulla tahtomattaan myös muutoin kuin raiskattuna. Lisäksi ihmiskohtalot ja elämäntilanteet voivat olla niin moninaisia, että lapsen saaminen koituisi kohtalokkaaksi taakaksi äidille sekä lapselle itselleen. Terveydellisesti, henkisesti tai sosioekonomisesti.

Vain naisen oma tahto merkitsee

En tietenkään tarkoita, että olisi elämässä jokin kohta, joka olisi oikea ja optimaalinen hankkia lapsia. Ensinnäkin lapsia ei hankita, ne saadaan. Lapsi on aina lahja. Koskaan ei ole elämän jokainen osa-alue niin kohdallaan, että kaikki olisi ihanteellista vauvan saapua maailmaan. Aina on keskeneräisyyttä, haasteita, opittavaa. Varsinkin lapsen synnyttyä.

Mutta kukaan ei voi tietää naista itseään paremmin, mikä on oikea ratkaisu hänelle juuri siinä kohdassa elämää. On ainoastaan naisen oma valinta, mitä naisen synnyttimistä menee sisään tai tulee ulos. Siihen ei voi kenelläkään, näennäisesti lupsakalla sedälläkään, olla nokan koputtamista. Naisella on oikeus elää, ilmentää omaa seksuaalisuuttaan ja lisääntyä tai olla lisääntymättä. Eikä tämä tarkoita holtittomuutta tai ehkäisystä piittaamattomuutta. Tarkoitan oikeutta seksuaali-ja lisääntymisterveyteen.

Vahva nainen pelottaa yhä

Naisen vahva libido on aina ollut pelottava asia. Sen sijaan miehen vahva libido on ollut ihastelun tai ainakin hyväntahtoisen naureskelun aihe. Me too-kampanja on antanut tälle asetelmalle kolauksen. Muna pystyssä heiluminen – kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti – ei olekaan enää välttämättä hiljaisesti hyväksyttyä. Teoistaan tai asenteistaan saattaa joutua vastuuseen.

Valitsin äitiyden nuorena

Olinko itse valmis äidiksi 24-vuotiaana? En ollut. Silloiset olosuhteet huomioon ottaen enemmän kuin ymmärtäisin, jos olisin valinnut toisin. Valitsin kuitenkin äitiyden.

Mutta olin etuoikeutetussa asemassa. Olin saanut elää nuoruutta, toteuttaa unelmiani, opiskella, reissata, menestyä, rakastua, pettyä. Oli toimeentulo, koti ja varsinkin vanhempieni korvaamaton tuki.

Sitten rinnalle löytyi puoliso, joka halusi satsata perhe-elämään. Valitsin äitiyden neljä kertaa. Ja kun kolmatta lasta oikein suunnittelimme, saimmekin kaksoset.

Viisi lastamme ovat onnellisten sattumien summa, rakastettuja vaikkakin osittain yllätyksiä. Kasvoimme ja kypsyimme heidän kanssaan. Nyt he ovat aikuisia, saan jo nauttia isoäitiydestäkin. Koen olevani rikas ja siunattu.

Keskeytys ei ole kevyt valinta

Tällä kokemuksella myös tiedän jotain siitä, mitä äitiys ottaa ja antaa, mitkä ovat lapsen tarpeet, miten kaiken kattavaa vastuu lapsesta on. Siksi en halua moralisoida naista, joka valitsee keskeytyksen. Tuskin kukaan valitsee keskeytystä kevyesti ja harkitsematta.

THL:n mukaan keskeytysten kokonaismäärä oli vuonna 2017 matalin vuoden 1970 raskaudenkeskeytyksiä koskevan lainsäädännön voimaantulon jälkeen. Erityisesti alle 20-vuotiaiden keskeytysten määrä on vähentynyt viime vuosina merkittävästi.

Keskustelu, kasvatus, ehkäisyneuvonta siis kannattaa. Laillinen, turvallinen ja saatavilla oleva abortti ei lisääkään raskaudenkeskeytyksiä, päinvastoin. Sen sijaan maissa, joissa abortti kielletään, keskeytykset toteutetaan laittomasti, äidin henkeä liian usein uhaten ja uhraten.

Hyvä ulkoministeri sekä te muut, jotka kutsutte sydämettömyyttä ja julmuutta vakaumukseksi, voisitteko pitää ajatuksenne omana tietonanne, mikäli ette aio kantaa, synnyttää, kasvattaa ja elättää jokaista lasta maailmassa.

 

Lue myös:

    Uusimmat