Politiikan vaikea puheenaihe on pitkään ollut syntyvyys, kirjoittaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko MTV:n vieraskolumnissaan. Naurun hörähtelyä ja vaivaantunutta köhimistä, epäonnistuneen tökeröitä sanavalintoja isänmaalle tehtävistä lapsista.
Ja sitten tapahtui muutos. Kollektiivinen havahdus huoltosuhteeseen, kestävyysvajeeseen, eläkejärjestelmän kantokykyyn. Vanhenevaan maahan, jossa lapsia syntyy historiallisen vähän.
Enää ei naureskella. Perheet ja lapset ovat nyt politiikan kovassa ytimessä.
Joku tässä kuitenkin on pielessä. Puhumme syntyneistä ja syntymättömistä lapsista tulevina veronmaksajina, mutta lapsuuden ja perheiden itseisarvon sivuutamme. Syntyvyystilaston vauva on kokonainen elämä, ihme, joka muuttaa vanhempiensa elämän.
Olemme kyenneet laajentamaan ymmärrystämme varhaisten vuosien merkityksestä ja puhumme päiväkotien tehtävästä. Mutta entä kodit? Isät, äidit, isäpuolet, äitipuolet, sisarukset, isovanhemmat? Niissä ihmissuhteissa lapset kasvavat. Kotien seinien sisällä rakennetaan joko pelkoa tai luottamusta maailmaan, muodostetaan malleja miehinä ja naisina olemisesta - ja parisuhteesta.
Meidän on puhuttava parisuhteista
Nostan vielä vähän vaikeuskerrointa. Meidän on puhuttava myös parisuhteista. Rakkaudesta, seksistä, eroista, kriiseistä, odotuksista, sukupuolten rooleista, tunteista, tunnelmista. Ei kai se nyt ihan sattumaa ole, että naistenlehdet kirjoittavat ihmisten parisuhteista ja niiden karikoista. Ei kai se ole sattumaa, että uutiset älylaitteista sängyssä seksin esteenä on klikatuimpia juttuja. Näillä asioilla on väliä.