Putin puolustaa Venäjän toimia Georgiassa

Venäjän pääministeri Vladimir Putin puolustaa Venäjän toimia Kaukasiassa.

Putinin mukaan Venäjä toimi täysin kansainvälisen lain puitteissa, kun se lähetti joukkojaan Georgiaan ja tunnusti Georgiasta irti pyrkivät Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisiksi valtioiksi.

Hän vihjasi myös venäläisen tv-kanavan haastattelussa tänään, ettei Euroopan maiden tarvitse palvella Yhdysvaltain etuja. Näin ollen niiden ei tulisi sopia mistään kovista toimista Venäjää vastaan, kun ne kokoontuvat huomenna ylimääräiseen huippukokoukseensa Brysselissä.

-Mitä tahansa tapahtuukin ja mitä tahansa sanotaan, totuus on meidän puolellamme, Putin vakuutti.

Ulkoministeri Sergei Lavrov puolestaan haluaisi saada Kaukasian kriisin nopeasti päätökseen. Hänen mukaansa Venäjällä ei ole halua joutua riitoihin Euroopan kanssa lähes 20 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen.

-Mutta on selvää, että laaja yhteistyö talous- ja turvallisuuspolitiikassa saadaan aikaan vain tasavertaisten kumppanien kanssa ja yhteistyössä on otettava huomioon myös meidän etumme, hän kirjoittaa saksalaisen sanomalehden Vieraskynä-palstalla.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat