Putin armahtaa vakoilusta tuomitun Popen

Venäjän presidentti Vladimir Putin on luvannut vapauttaa vakoilusta 20 vuoden vankeusrangaistukseen tuomitun amerikkalaisen liikemiehen Edmond Popen.

Putin kertoi, että hän haluaa Popen vapauttamisella pitää yllä hyviä suhteita Yhdysvaltoihin, joka on voimakkaasti arvostellut Popen vakoilutuomiota. Venäläinen armahduskomitea suositti perjantaina luusyöpää sairastavan Popen armahtamista.

-En voi jättää huomiotta armahduskomitean suositusta, Putin sanoi Uralilla sijaitsevassa Magnitogorskissa. Suositus ei sido muodollisesti Putinia. Putin kertoi keskustelleensa Popen tapauksesta myös Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin kanssa. Venäjän lain mukaan Putin voi tehdä armahduspäätöksen aikaisintaan ensi perjantaina. Putin ei kertonut, koska hän aikoo päättää asiasta.

Pope, 54, tuomittiin viime keskiviikkona vankeuteen yrityksistä hankkia sotilassalaisuuksia. Syytteen mukaan entinen tiedustelu-upseeri ja nykyinen liikemies oli yrittänyt hankkia salaisia tietoja venäläisestä huippunopeasta torpedosta. Popen puolustus kiisti vakoilun, koska tietoja torpedosta oli julkistettu aiemminkin. Pope on ensimmäinen Venäjällä vakoilusta tuomittu amerikkalainen sitten vuoden 1960, ja tapaus on aiheuttanut kitkaa Moskovan ja Washingtonin välillä.

Venäjällä juttua käsitellyttä oikeusistuinta on syytetty puolueellisuudesta syytettä ajaneiden Venäjän tiedusteluelinten hyväksi. Popen omaisten mukaan hänen terveytensä on heikentynyt kahdeksankuukautisen tutkintavankeuden aikana. Pope on toivonut pääsevänsä kotimaahansa myös siksi, että hänen isänsä on kuolemansairas.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-AP)

Lue myös:

    Uusimmat