Punkkikausi alkaa: Milloin puremasta pitää huolestua?

Punkit eli puutiaiset voivat levittää borrelioosia ja puutiaiskuumetta. Jos ihminen saa punkin puremasta borreliabakteerin, aiheuttaa se Lymen taudin.

Tämän vuoden punkkikausi on jo käynnistynyt. Kausi alkaa huhti-toukokuussa ja kestää loka-marraskuulle. Punkit lähtevät liikkeelle maaperästä, kun lämpöä on viidestä seitsemään astetta.

Punkki saattaa tarttua ihoon kiinni eritoten kosteissa heinikoissa, pensaikoissa ja aluskasvillisuuden seassa kuljettaessa. Metriä korkeammalle punkit eivät yleensä kiipeä. Sukanvarteen juntatut pitkälahkeiset housut ja kunnon kengät ovat yksi keino välttyä puremalta.

Punkit osaavat tarttua ihmiseen tai eläimeen kasvillisuuden liikkeen perusteella. Punkit kykenevät myös havaitsemaan lämpösäteilyn.

Monen tunnin veriateria on kohtalokas

Punkit saattavat imeä verta ihmisestä useankin tunnin ajan. Joskus punkki jää silti huomaamatta ja vasta myöhemmin ihmetellään punaiseksi äitynyttä puremajälkeä.

Huolestua pitää, jos puremakohta punoittaa pitkään ja paukama tai rengasmainen jälki ei vaalene, vaan kasvaa. Tällöin on hyvä hakeutua lääkärin luo. Borrelioosioireita ovat esimerkiksi kuume, väsymys ja niveloireet. Joskus oireet äityvät vielä pahemmiksi ja tiedossa on hermosärkyä, aivotulehdusta ja halvauksia.

Jos punkin huomaa, kannattaa se yrittää irrottaa mahdollisimman pian. Se, miten pitkään punkki ehtii olla ihossa kiinni, vaikuttaa ratkaisevasti borrelioosi-infektion saamiseen. Riski saada borreliabakteeri on huomattava, jos punkki on ehtinyt olla vuorokauden ihossa.

Älä tukehduta punkkia rasvalla

Toista punkkien levittämää tautia eli puutiaiskuumetta vastaan voi saada rokotteen. Rokote tulisi ottaa hyvissä ajoin keväällä. Puutiaiskuumetta ei voida varsinaisesti hoitaa, mikä on harmi, sillä oireet ovat ikävät. Puutiaiskuumetta sairastava kärsii päänsärystä ja kuumeesta. Jos huonosti käy, voi tauti kehittyä aivokuumeeksi. Aivokuumetta poteva ihminen aristelee valoa, kärsii päänsärystä ja niskan jäykkyydestä. Kuume nousee korkeaksi.

Nykysuositusten mukaan punkkia ei kuulu puristaa tai peittää rasvalla. Sen sijaan se pitää yrittää saada punkkipinseteillä irti kokonaisena. Tämä onnistuu tarttumalla punkkiin napakasti pinseteillä mahdollisimman läheltä ihoa punkin peräosaa puristamatta ja kiertämällä punkki irti ihosta. Ihon voi tämän jälkeen desinfioida.

Punkkipihdit tai -pinsetit on hyvä pitää lähistöllä pihalla touhutessa ja ulkona retkeillessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat