Kevät herättää myös punkit – suojaudu ajoissa!
Kun sää on pysyvästi plussan puolella kasvaa paitsi suomalaisten into liikkua ulkona myös mahdollisuus tehdä tuttavuutta punkkien kanssa.
Punkit viihtyvät kosteissa olosuhteissa, aluskasvillisuuden lehdillä, ruohikossa ja heinikossa – siis samoissa paikoissa kuin lenkkeilijät, pyöräilijät, golfaajat, veneilijät ja kesäfestareilla kävijät. Punkkeja tavataan tyypillisesti huhtikuusta lokakuuhun.
Punkit levittävät ihmiseen kahta tautia: borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta.
– Puutiaisaivokuumetta vastaan voi suojautua rokotteen avulla. Borrelioosiin ei valitettavasti rokotetta ole. Puutiaisaivokuumeelta suojaava rokote kannattaa ottaa hyvissä ajoin, sanoo ylilääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen.
Puutiaisaivokuumeelta suojaava rokote annetaan kolmessa osassa.
– Suojan kehittyminen ensimmäisen rokotteen jälkeen vie noin kuukauden. Toinen rokote annetaan 1-3 kuukauden kuluttua ensimmäisestä. Tehosteen jälkeen suoja-aste on peräti 90 prosenttia. Jos rokotteen on ottanut edellisenä kesänä, nyt annettavasta kolmannesta tehosterokotteesta saa suojan kolmeksi vuodeksi.
Viisi vinkkiä punkeilta suojautumiseen
• Keskustele lääkärisi kanssa punkkirokotteesta.
• Pukeudu maastossa pitkälahkeisiin housuihin.
• Käytä maastossa kumisaappaita.
• Pidä punkkipinsetit mukana – se on järkevin ja varmin tapa saada punkki kokonaan pois.
• Tutki lemmikkieläimesi päivittäin äläkä päästä lemmikkieläimiä sänkyysi. Punkit hyppäävät helposti eläimestä ihmiseen.
Rokotteen voi ottaa myös yli 1-vuotiaille lapsille. Erityisesti veneilevien ja rannikolla mökkeilevien perheiden kannattaa aktivoitua rokotusasioissa hyvissä ajoin, jotta tarvittava suoja ehtii muodostua.
Peittävät vaatteet, ihon syynääminen ja nopea toiminta pelastavat borrelioosilta
Rokote ei suojaa toiselta punkkien levittämältä taudilta eli borrelioosilta. Borrelioosin ehkäisyssä tärkeintä on peittävä pukeutuminen ja ihon tarkastelu päivittäin.
– Mitä pidemmän ajan punkki on iholla, sitä todennäköisempää on saada tartunta. Jos punkin saa poistettua vuorokauden sisällä, tartuntaa tuskin on saanut. Borrelioosi paranee antibiooteilla, kunhan purema hoidetaan heti alkuvaiheessa.
Toisin kuin usein luullaan, punkki ei ole enää vain rannikkoalueiden kiusa, vaan sen levinneisyysalue ulottuu Suomessa koko ajan pohjoisemmaksi.
Puutiaisaivokuumetta esiintyy erityisesti veneilijöiden suosimilla alueilla Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla, mutta sitä on havaittu myös muilla rannikkoalueilla ja Kaakkois-Suomessa. Lisäksi puutiaisaivokuumetta esiintyy muun muassa Baltian maissa, Sveitsissä ja Etelä-Saksassa, joten suositeltavat rokotteet kannattaa tarkistaa myös ulkomaan lomia varten.
Pelkoa ei kannata lietsoa liikaa
Punkkeja tai niiden puremaa ei kannata liikaa pelätä, sillä vain viidesosa puutiaisista kantaa borrelia-bakteeria eikä suurin osa punkeista kanna mitään tautia.
– Mahdollista puremakohtaa on kuitenkin hyvä tarkkailla vielä muutaman viikon ajan pureman jälkeen. Jos ihossa näkyy vielä viikon kuluttua puremasta läpimitaltaan yli 5 sentin ihottuma punkinpureman kohdalla tai puremakohtaan ilmestyy kasvavia ihottumia vielä muutaman viikon kuluttua puremasta, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin, Halonen sanoo.
Hoitamattomana borrelioosi jatkuu ja muuttaa muotoaan. Taudin myöhäisvaihe ilmenee eri tavoin, esimerkiksi nivel- ja hermokipuina.
Lähde: Terveystalo
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää