Punkki voi hypätä saaliiseen jopa 20 sentin loikalla – näillä vinkeillä vältät punkin puremat: "Punkkeja voi olla lapsilla jopa silmäripsissä"

5:57
Tietyillä alueilla on oltava tarkkana – asiantuntija neuvoo videolla, miten välttyä punkin puremilta

Helle ja kevyt vaatetus tekevät ihmisestä helpon saaliin heinänkorsissa vaaniville punkeille. Niitä on runsaasti Suomessa ja erityisesti saaristoissa. Ne voivat tartuttaa puutiaisaivokuumetta ja borrelioosia. Paras tapa suojautua on pukeutua riittävän peittävästi ja tehdä punkkitarkastuksen aamuin illoin. 

Punkki on erittäin pieni, mutta pahimmillaan vaarallinen hämähäkkieläin. Maastossa vaaniessaan se aistii ohikulkevasta ihmisestä tai eläimestä erittyvän hiilidioksidin ja hyökkää kiinni.

– Tutkijoiden mielipiteet vaihtelevat siitä pystyvätkö ne vain tarttumaan vai myös hyppäämään saaliiseen. Olen itse nähnyt punkin hyppäävän 20 senttiä heinänkorresta ja kiinni saaliiseen. Sillähän on jalat, joilla se pystyy ponnistamaan, Saaristolääkäreiden johtava lääkäri Janne Castrén kertoo.

Voi tuntua kuin roskana iholla

Castrén on perustanut vuonna 2003 Saaristolääkärit, joka jakaa tietoa punkeista eli puutiaisista ja hoitaa sairastuneita. Punkkibussista on mahdollista saada myös punkkirokote.

Puutiaisaivokuumeeseen on mahdollista sairastua Helsingin edustalla olevissa saarissa, Turun saaristossa sekä Saaristomeren alueella Hangosta Uuteenkaupunkiin asti ulottuvalla alueella.

– Aikuisen punkin erottaa siitä, että naaraat ovat punaisia ja noin puolitoista kertaa kookkaampia kuin tummanruskeat koiraspunkit. Nymfit eli todella pienet punkin poikaset ovat vaaleita tai vaaleanruskeita ennen kuin ne imevät verta, Castrén kertaa tuntomerkit.

Punkkitarkastuksessa punkin tunnistaa helpoiten siitä, että iholla oleva pieni ötökkä ei lähde pyyhkimällä irti. Joskus pieni nymfi voi tuntua iholla vain roskana pienen kokonsa vuoksi.

Punkkitarkastus tärkeä suojakeino

Iho ja vaatteet kannattaa tarkistaa aina, kun on liikkunut luonnossa alueilla, joilla tiedetään olevan punkkeja. Vaatteet on hyvä ravistella ja mikäli niistä löytyy punkkeja, ne pitää pestä pyykkikoneessa.

– Siellä punkki kuolee. Vaatteissa se säilyy hengissä seitsemän päivää eli jos niitä ei ravistella ja pestä, niin punkit ovat niissä edelleen valmiina iskemään. Lisäksi pitää tarkastaa taivealueet, hiukset, päänahka, silmät ja kaikki kehonosat.

Castrén kehottaa suojaamaan erityisesti lapset tarkalla punkkisyynillä ja luonnossa liikkuessa riittävän peittävällä vaatetuksella, koska heidän ihonsa on ohut ja siksi helppo kohde punkille.

– Punkit hakeutuvat lapsissa tyypillisesti hiusrajaan ja korvan taakse. Punkkeja voi olla lapsilla jopa silmäripsissä. Vaikka yleisesti ajatellaan, että lapsia ei tarvitse pienestä asti rokottaa, niin se kannattaa, Castrén painottaa.

TBE tarttuu muutamassa minuutissa

Puutiaisaivokuume eli TBE tarttuu todella nopeasti. Borrelioosi vaatii useita tunteja ennen kuin se siirtyy iholta elimistöön.

On tärkeä tiedostaa, että myös vaaleat ja todella pienet nymfit levittävät tauteja ja toisaalta kaikki punkit eivät kanna tauteja. Mistä sitten tunnistaa, että punkin purema on aiheuttanut tartunnan?

– Sen tunnistaa sinnikkäästi laajenevasta ihoreaktiosta pistosjäljen ympärillä. Laajetessaan noin kahden euron kolikon kokoiseksi tarkkarajaiseksi ympyrän muotoiseksi, saattaa pistosjälki myös kadota. Kannattaa hakeutua lääkäriin, jos ihomuutos jatkaa laajenemistaan tai ei häviä viikon kuluessa, Castrén neuvoo.

Borrelioosi voi tulla myös ilman ihoreaktiota. Silloin on hyvä tutkituttaa itsensä, jos nousee kuumetta, epämääräisiä särkyjä tai yleistilan laskua sellaisella alueella luonnossa oleskelun jälkeen, jolla on punkkeja.

Borrelioosi voidaan hoitaa antibiootilla. Puutiaisaivokuumeeseen ei ole mitään hoitoa, mutta rokote suojaa tehokkaasti tartunnalta.

6:47
Moni punkin purema voi jäädä huomaamatta – tätä kaikkea puraisu voi saada ihmisessä aikaan

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja