Veikko Vallin kertoi saamastaan tuomiosta Facebookissa.
Perussuomalaisten EU-vaaliehdokas Veikko Vallin kertoo Facebookissa, että hänet on tuomittu noin 40 vuotta sitten Ruotsissa tapahtuneesta pahoinpitelystä.
– Toimittaja soitti ja kysyi noin 40 vuotta sitten Ruotsissa saamastani pahoinpitelytuomiosta. Kerron tässä mitä tapahtui, sikäli kun asiat vielä muistan.
Vallinin mukaan hän suoritti tuomion Suomessa.
– Kyseessä oli kapakkatappelu minun ja toisen suomalaismiehen välillä. Toinen osapuoli vei asian oikeuteen. Sain siitä tuomion, josta suoritin ensikertalaisena puolet, muistaakseni 2 tai 3 kk. Tuomio laitettiin täytäntöön myöhemmin, ja suoritin sen Suomessa. Tuomiota suorittaessani sain kuitenkin käydä päiväsaikaan normaalisti töissä, Vallin kirjoittaa Facebookissa.
Helsingin Sanomien mukaan lehden toimittaja oli soittanut Vallinille maanantai-iltana. Sen jälkeen Vallin kertoi asiasta Facebookissa. Lehden soitto liittyy Vallinin serkun Jussi Lehtisen kirjoittamaan kirjaan, jossa Lehtinen kertoo, että hänen serkkunsa istui ”muutaman kuukauden Riihimäen vankilassa”.
Helsingin Sanomille Vallin ei kommentoinut tuomiota.
Vallin on tällä hetkellä perussuomalaisten EU-vaaliehdokas. Hän on myös entinen kansanedustaja.
Uusimmat
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:28
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
19:21
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:50
MM-kisoissa taas käynnissä älyttömät murskajaiset
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
Lataa lisää