Mainos

Professori Jan Sundberg: Kuntauudistus vaarantaa demokratian

Ehdotus kuntauudistuksesta saa kritiikkiä politiikan tutkijalta. Valtio-opin professorin Jan Sundbergin mielestä uudistus uhkaa demokratiaa.

Valtio-opin professori Jan Sundbergin mukaan kuntauudistus on uhka demokratialle. Sundberg arvioi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että Suomi on ryntäämässä samoihin virheisiin kuin Ruotsi, jossa samantapainen uudistus tehtiin jo 50-60 vuotta sitten.

-Kuntareformissa puhutaan vain taloudesta. Demokratia unohtuu tai tulee siellä traktorin peräkärryn viimeisessä laidassa.

Sundbergin mukaan syytä poliittisen osallistumisen vähenemiseen ja äänestysvilkkauden laskuun voi etsiä myös kuntademokratian heikkenemisestä.

Hän muistuttaa, että demokratia opitaan parhaiten kunnallisissa luottamustoimissa. Sundberg pitää erittäin tärkeänä, että kunnissa on ihmisiä, jotka hoitavat yhteisiä asioita ilman oman voiton tavoittelua.

Sundbergin mukaan yksikään tutkija ei myöskään pysty todistamaan, että suuret yksiköt olisivat aina taloudellisesti tehokkaampia kuin pienet. Kunnalliset palvelut ovat myös erittäin tärkeitä työllistäjiä. Jos ne siirretään suuriin keskuksiin, maaseudulta häviää työpaikkoja, hän huomauttaa.

Erityisen pahoin muutos iskisi Sundbergin mukaan naisten työpaikkoihin.

-Entistä useampi nainen muuttaisi työn perässä pois maaseudulta, ja miehethän muuttaisivat aikaa myöten perässä, hän huomauttaa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.