Mainos

Profeettapiirroksista sukeutunut selkkaus jatkuu

Tanskalaislehden mukaan anteeksipyyntö koskee sitä, että piirrokset ovat loukanneet muslimeja mutta ei sitä, että piirrokset on julkaistu. Syyriassa muslimit ovat vaatineet anteeksipyynnön lisäksi lisää suojaa islamille.

Profeetta Muhammedia esittävistä pilapiirroksista sukeutunut mielenilmausten aalto jatkuu islamilaisissa maissa.

Syyriassa satakunta muslimia kerääntyi tänään istumamielenosoitukseen Tanskan Damaskoksen-suurlähetystön edustalle. Sudan ilmoitti boikotoivansa tanskalaistuotteita ja torjuvansa Tanskan puolustusministerin vierailuaikeet.

Tanskassa kuvat julkaissut sanomalehti Jyllands-Posten pyysi pilapiirrosten syyskuista julkaisua anteeksi myöhään eilen. Myös samat kuvat julkaissut norjalaislehti on pahoitellut muslimien loukkaamista. Se ei ole kuitenkaan pyytänyt anteeksi.

Syyrialaiset mielenosoittajat ilmoittivat pitävänsä Jyllands-Postenin anteeksipyyntöä tervetulleena, mutta vaativat lisää suojaa islaminuskolle. Heidän mukaansa islaminvastaisuus pitäisi ottaa samalla tavalla huomioon lainsäädännössä kuin antisemitismi.

Selkkausta puidaan tänään kansainvälisesti, kun Tanskan ulkoministeri Per Stig Möller keskustelee asiasta YK:n pääsihteerin Kofi Annanin ja Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen kanssa Lontoossa.

Pilapiirrosjupakka on johtanut myös tanskalaistuotteiden boikottiin monissa islamilaisissa maissa.

(MTV3-STT-DPA-RB-AFP)

(31.1.2006)

(Huomenta Suomen uutiset 31.01.2006)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.